perjantai 27. syyskuuta 2013

Tietämys osaamisesta ja tunnetiloista golfissa


Mitä ovat tietämyksemme ja osaamisemme? Asiaa voi kuvata helposti seuraavasta neljästä eri näkökulmasta:


1. Tiedän:  mitä tiedän ja osaan (tiedostettu ajattelu)
- Tavallisesti tämä merkitsee selkeää positiivista tai negatiivista tunnetta
- Tämä on sitä, mihin luotat
- Varmuuden tunne


2.  Tiedän: mitä en tiedä ja en osaa (tiedostettu ajattelu)
- Jos tahdot oppia uutta, niin se onnistuu parhaiten kun tunnetila on positiivinen – muutoin negatiivinen tai ei ollenkaan
- Tämä on mahdollisuus, jonka voit valita


3. En tiedä: mitä tiedän ja osaan (tiedostamaton ajattelu)
- Tämä on jonkinasteinen häiriö mielen toiminnassa - ajatuslukko, ajatussolmu...
- Et voi tuntea selkeästi, koska et ole varma – mikä tahansa tunnetila tai ei ollenkaan
- Epävarmuus


4. En tiedä: mitä en tiedä ja en osaa (tiedostamaton ajattelu)
- Seuraa kaaos, jos tätä lähdetään prosessoimaan
- Alitajuntaiset toiminnot
- Tunnetila
 Positiivinen → Tee se
 Negatiivinen → Unohda välittömästi


Kysymys kuuluu, miten ihmeessä nämä liittyvät golfin harrastamiseen? Asiaa ei voi yksiselitteisesti todentaa, mutta tunnetilat ovat mukana golfissa jatkuvasti joko itse aiheutettuina tai muiden ulkopuolisten tekijöiden sekä ympäristön aiheuttamina. Käydään läpi näitä esimerkkien valossa.


Wanha Tahko Syyskuu 2013


Tiedostettu ja tiedostamaton ajattelu golfissa
Jokainen meistä golfin pelaajista tietää, mitä eri osa-alueita golfista osaamme ja millä lailla. Tiedät, että osaat putata usein kahdella putilla reikään ja luotat tähän ikään kuin se on de facto. Osaat lyödä pallon bunkkerista pois. Osaat chipa pallon greenille, jopa lähelle lippua usein. Osaat lyödä avauslyönnin, joka on suora tai kaartaa oikealle. Näitä asioita, mitä todella osaat ja joihin liittyy positiivinen tunnetila, on oikeastaan aika paljon, jos luettelet ne paperille. Kyseessä on siis selkeästi se, että tiedät, mitä tiedät ja osaat.
Sen sijaan, jos jokin suoritus aiheuttaa etukäteen negatiivisen, ahdistavan tunnetilan, onkin kyseessä tilanne, jossa tiedät, että et tiedä ja et osaa jotakin. Asia pitäisi kääntää aivan päälaelleen siten, että tosiaan en osaa tätä bunkkerilyöntiä vielä, mutta pääsen nyt harjoittelemaan yhden tai useamman lyönnin eli ajatellaan positiivisesti ja poissuljetaan negatiivinen ajatus kokonaan. Usea meistä tietää, että 30-100 metrin ns. vajaat lyönnit ovat haaste aina kun sellaista joutuu lyömään. Jälleen meillä on mahdollisuus oppia joka kerta uutta, kun pääsemme sellaisen suorittamaan, ja jos aikaa riittää, niin voihan niitä joskus harjoitella itsenäisestikin rangella tai muulla lähipelin harjoittelualueella. Joka tapauksessa tiedät, että jos jotakin et osaa, niin sitä voi harjoittaa ja oppia uutta, jos vain tahtoa löytyy.
Et tiedä, mitä tiedät ja osaat. Tämä on hieman vaikea hahmottaa aluksi, ja miten se sitten golfiin liittyy. Lähdetäämpä käsittelemään asiaa informaation kannalta. Kun luet vaikkapa golfin tekniikka kirjaa, niin saat paljon uutta tietoa, jota kutsutaan välittömäksi informaatioksi. Tämä välitön informaatio jo olemassa olevan informaation eli tietämyksesi kanssa tuottaa vielä uutta informaatiota, jota kutsutaan johdetuksi informaatioksi. Jos jostain syystä et pystykään tuottamaan tuota johdettua informaatiota, vaikka saisit kuinka paljon tahansa uutta välitöntä tietoa, niin tällöin mielesi on jonkin asteisessa toimintahäiriössä.


Käytännön esimerkkinä otan tässä golfammattilaisen opetustunnin. Tunnin aikana saat paljon kaikenlaista informaatiota ja taitoihin liittyvää kokemusta. Unohdat osan tästä opetuksesta, ja jotkin asiat jäävät mieleesi painokkaasti. Kuitenkin muutaman päivän kuluttua opetuksesta olet hämmentävässä tilassa, jossa toteat, että enhän minä oppinut yhtään mitään, kun nuo vanhat samat ”virheet” tapahtuvat uudelleen. Olet tilanteessa, jossa et tiedä, mitä tiedät ja osaat, vaikka muutamaa päivää aikaisemmin osasit aivan hyvin asiat, joita Pron ohjauksessa harjoitit, ja nyt tunnetilasi heittävät häränpyllyä ääripäistä toiseen. Tästä ei ole kuin yksi tie kohti sitä että tiedät, mitä tiedät ja osaat.
“Ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan”, mutta toivon, ettet “harkitsemattomasti” ala käsittelemään neljättä näkökulmaa eli et tiedä, mitä et tiedä ja et osaa, koska siitä seuraa kaaos. Kaaoskin loppuu useimmiten antikaaokseen eli tässä tapauksessa siihen, että prosessointi on turhaa ajan haaskausta. Kuitenkin tämän nelikentän tekee mielenkiintoiseksi alitajunta ja sen antamat tunnetilat. Ajatellaanpa, että pelaat oikein tuulisena päivänä, ja joka kerran kun tuulee vastaan lyöt tiedostamattasi matalan tuulta vieroksuvan lyönnin. Kierroksen jälkeen vasta ymmärrät, että tulipa lyötyä sattumalta tosi hyvin, mutta oliko se sattumaa, vai alitajunnan tuottamaa? Toisaalta, jos kentällä joudut tilanteeseen, josta sinulla ei ole kokemusta, niin jos tuntuu joltakin, niin ehkäpä alitajuntaasi kannattaa uskoa.
Yhteenvetona, meidän tulisi pyrkiä positiivisiin tunnetiloihin pelatessa. Ehkäpä tämä malli ja nämä neljä näkökulmaa esimerkkien kanssa antoivat uusia näkökulmia, mistä golfissa voisi olla kysymys.


Noviisi Pron opissa Tammergolfissa

Katri: Kiitos Jyrki, kun tulit mukaan kirjoittamaan blogeja kanssani. Voisitko vähän kertoa itsestäsi. Miksi Golf kiinnostaa ja koukuttaa sinua?


Jyrki: Aloitin golfin kesällä 1987 ilman mitään kursseja tai Pron opetuksia lyömällä kesämökillä hankkimillani ½ setillä nailonverkkoon. Olin tätä ennen urheillut aika paljon pallopelejä kilpaa: jääkiekko, kaukalopallo, maahockey, tennis ja squash. Innostuin ja syksyllä jatkoin harjoittelua rangella, kun pallot alkoivat mennä nailonverkon läpi. Syksyllä sain Green Cardin ja siitä se sitten lähti. Kilpailin paljon ja sain omasta mielestäni aika nopeasti parissa vuodessa pudotettua tasoituksen 15 tietämille pelkästään pelaamalla. Sitten tuli seinä vastaan ja lisäksi opiskelut haittasivat harrastusta jopa kesäisin.


Jossain vaiheessa seurastani ilmoitettiin, että minut on valittu Golfliiton Slope team työryhmään, jossa kahden-kolmen vuoden ajan (1994-96) reittasin eri kenttiä Suomessa - se oli hauskaa hommaa ja oppi ajattelemaan eri tavalla myöskin pelaamisesta.


Vuonna 1999 aloitin eräällä kentällä kilpailutoimenhoitajana, jota kesti kolme vuotta. Tänä aikana oppi sen, miten golforganisaatio toimii niin jäsenten kuin toimihenkilöiden kannalta. Samaan aikaan harjoittelin aika ahkerasti ja tasoitukseni tippui alle 5:n. Tuolloin tuli seinä vastaan ja totesin, että kyllä tähän pelaamiseen vaikuttaa muutkin tekijät kuin pelkkä fyysinen suorittaminen ja aloin hankkia henkistä pelaamista käsitteleviä kirjoja. Nyt noin 60 kirjaa luettuani voin todeta, että ne ovat aika samankaltaisia eli käsittelevät eri näkökulmista henkistä olemustamme.


Vuonna 2004 minut pyydettiin Suomen Golfliittoon avustamaan IT-hankkeiden kanssa ja olin It-vastaavana ja It-toimikunnan jäsenenä aina vuoteen 2006 asti.


Seuraava askel golf polullani oli siirtyä juniorivalmennukseen. Suoritin Golfohjaajan 1- ja 2-tason koulutukset 2005-2006 ja aloitin ohjaajana toimimisen. Mielestäni minulla oli annettavaa tuleville harrastajille tai jopa kilpapelaajille. Tätä on jatkunut aina tähän päivään asti. Jossain vaiheessa ajattelin jopa käydä seuraavan tason koulutuksen ja saada Pron paperit, mutta se jäi, kun vuonna 2011 minut valittiin seuran toiminnantarkastajaksi sekä seuraavana vuonna puheenjohtajaksi. Nyt on ollut edessä uudet haasteet ja niihin vastaaminen. Lisäksi istun Golfliiton HCP 25 työryhmässä sekä liittovaltuustossa.


Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, niin toivottavasti hyviä golfvuosia sekä mahdollisuuksia vaikuttaa kokemukseni kautta.


Katri: Onpa sinulla monipuolinen kokemus golfin parissa niin pelaajana kuin toimitsijanakin. Tietämys, tietäminen, tiedostaminen, tajunta, ei- tiedostaminen ja/tai alitajunta ovat kaikki kovin lähellä toisiaan. Voisi ehkä sanoa, että ovat kolikon eri puolia. Nuo esittämäsi neljä näkökulmaa, jotka voidaan laittaa nelikentäksi muistuttavat hyvin paljon  Joharin ikkunaa. Mitä yhteisiä piirteitä sinun mielestäsi on Joharin ikkunalla ja esittämälläsi nelikentällä?


Jyrki: Esittämäni nelikenttä kuvaa itseämme ja tämä on täysin Joharin ikkunan kanssa yhteneväinen osa kun kyse on itsestämme. Sen sijaan, kuinka itsemme ulkopuolinen voi tietää tietämyksestämme tai osaamisestamme, varsinkin jos se on hiljaista tietämystä, on varsin vaikea pala yhdistää Johariin, mutta kaikki jonka joku pystyy todentamaan tietämyksestämme puheen tai kirjoituksen sekä muiden kädellisten taitojemme että ulkoasumme kautta ilmentää Joharin muiden tietämystä meistä ja on itse asiassa tietämyksemme ja osaamisemme kokonaisuudesta otos.

Katri: Sanoit tuossa aikaisemmin, että “et tiedä, mitä et tiedä ja mitä et osaat” johtaa kaaokseen ja sitä ei sen vuoksi kannata tutkiskella. Itse olen tuosta asiasta eri mieltä. Juuri luovuuden ja uuden oppimisen kannalta sitä aluetta pitäisi mielestäni pöyhiä ja tutkia hyvinkin paljon. Miksi sitä, ei kannata mielestäsi kaaoksen- pelon vuoksi tutkia enempää?


Jyrki: Perustelen asian filosofian logiikoiden perusteella. Muut kohdat nelikentässä ovat predikaattilogiikkaa, mutta tuo kaaokseen johtava tie sumeaa logiikkaa. Predikaattilogiikkaa voisi kuvata valokatkaisin, jossa on kaksi vaihtoehtoa (päällä - pois). Sumeaa logiikkaa kuvaa valokatkaisin, jossa on mahdollista noiden ääripäiden lisäksi säätää valotehoa mieleisekseen eli ns. himmeäkytkin, jossa kaikki mahdolliset tilat täyden valaistuksen ja pimeän välillä. Nämä olivat siis kuvaukset noista kahdesta eri logiikan alasta. Sumeaa logiikkaa emme pysty hallitsemaan täysin, koska yksikin muutos asian tilassa vaikuttaa moniin muihin tietoisuutemme ulkopuolella oleviin asioihin - toki myös tietoisuutemme asioihin, josta syystä muutoksen kuvaaminen on mahdotonta. Matemaattisesti on tehty malleja, joilla saadaan joitakin sumean logiikan osa-alueita hallittua, mutta kokonaisuus on mahdotonta. Toisena esimerkkinä annan geenien tutkimuksen - on hyvä että tiedämme mitä geenejä meillä on ja mitä ne vaikuttavat, mutta itse geenijärjestelmä ja DNA-ketju on sumean logiikan järjestelmiä, joihin minun mielestä ei pidä mennä ronkkimaan, koska saatavaa tulosta ei voida todeta kuin empiirisesti jälkikäteen ja seuraukset voivat olla katastrofaalisia.


Toisaalta, jos todella haluaa oppia jotain uutta ja on valmis laittamaan aikaansa sillä edellytyksellä, ettei välttämättä saa aikaiseksi kuin poikittaistutkimuksen kaltaisia otantoja, joistakin asioista tai paremminkin niiden otannoista, joiden perusteella ei voi tehdä yksiselitteisiä johtopäätöksiä, niin yhdyn kyllä mielipiteeseesi. Pitkittäistutkimuksessa ei elämämme riitä.


Katri: Kiitos Jyrki, toit esille hyvin mielenkiintoisen ja samalla filosofisen näkökulman golfaamiseen. Näistä neljästä erilaisesta tiedostetusta ja tiedostamattomasta näkökulmasta voisi jatkaa tarkastelemaan, mitä tahansa oman elämänsä osa-aluetta.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tahtogolfia

Ballinrobe Golf Club, Väylä 18

Tiger Woods parhaimmillaan pystyy tekemään uskomattomia pelastuksia kun epäonnistuneen lyönnin jälkeen harsii halutun tuloksen kasaan. Chippi polvenkorkuisesta heinikosta lipun viereen tai 20 metrin par-putti. No, kaikkihan näitä hienoja pelastuksia on nähnyt. Kun se on mahdollista, niin, miksen minä voisi tehdä helpommista paikoista vastaavia pelastuksia? Olen aina välillä miettinyt asiaa ja minun oma teoria on seuraava. Tigerin kanssa yllättäen en ole asiasta keskustellut… Minusta tilanne perustuu tahtomiseen; tai päättämiseen etukäteen. On pakko saada tietty lyönti tai lyönnit onnistumaan. Tiger on minusta yksi parhaista ammattilaispelaajista, jotka tämän pystyvät tekemään, eikä hänkään aina siihen kykene.


Kun tahdon voimalla tekee tekee hyvän lyönnin tai putin, niin siinä vapauttaa itsensä lyönninaikaisesta vastuusta. Etukäteen tehty päätös onnistumisesta vie puristuksen ja paineen pois itse suorituksesta. Samalla päätös tuo mielikuvan, miten ensin maila ja sitten pallo tulee käyttäytymään lyönnin aikana tai sen seurauksena. Päätös ja sen mukana tuleva mielikuva poistaa epäonnistumisen mahdollisuuden suorituksesta. Tietysti mahdottomia ei voi päättää ja suorittaa vaan haasteiden pitää olla omien taitojen ja kykyjen rajoissa. Minä en pysty tahtomalla lyömään suoraa draivia, mutta saan useimmiten tahtomalla hallitun faden aikaiseksi. Kunhan tahto on tarpeeksi voimakas. Yleensä ei ole.


Pelasin joitakin viikkojan sitten kierroksen ystävän kanssa minulle pitkähköllä kentällä (yli 6100 m). Luonnostani pelaan agressiivisesti ja hyökkään lipulle turhankin hankalista paikoista. Tulos välillä kärsii. Tällä kertaa sanoin pelikaverille, että teen joka reiällä bogeyn. Nykykunnolla 18 bogeyta olisi hyvä tulos. Kerroin tavoitteen etukäteen ääneen. Tavoitteen, jonka tiesin olevan mahdollinen ja saavutettavissa, jos vain pelaisin harkitusti ja huolella.


Muutamaan otteeseen kierroksen varrella tuli tahtominen tarpeeseen. Toisella väylällä (394m par-4) olin kolmella päällä ja tilanne vaikutti kohtuullisen hyvältä. Kunnes eka putti meni ihan harakoille huonon lukemisen ja vielä huonomman suorituksen ansioista. Bogille jäi vähän vajaa 3 metriä vasemmalle viettävää alamäkiputtia. Sain nopeasti nollattua huonon suorituksen pois mielestä ja luin virheestä oppineena greenin kunnolla ja lukiessa päätin laittaa pallon kuppiin, ettei alkuperäinen päätös bogi-kierroksesta kaatuisi ainakaan toisella reiällä. Itse putti oli helppo suoritus päätöksen jälkeen ja meni hienosti keskeltä sisälle.


Viidennen reiän avaus meni kainalolyöntinä vasemmalle heinikkoon. Varapallo peliin varmuuden vuoksi ja ekaa lyöntiä etsimään. 20 sentin heinikosta pelaaminen ei ole minun vahvimpia puolia, mutta olin tyytyväinen että pallo löytyi. Harhailun lopputuloksena olin 4:llä lyönnillä greenin vieressä raffi-rinteessä melkein puoli metriä lippua korkeammalla ja greeni vietti minusta poispäin. Lipulle matkaa viitisen metriä. Bogilinjaa jatkaakseni tämä tarkoitti chippiä suoraan kuppiin; puttina lyönti olisi suora, mutta nopea. Jotta pallolla olisi jotain mahdollisuuksia mennä kuppiin, niin ensinnäkin otatin lipun pois ja toiseksi valitsin mailaksi 60 asteen wedgen. Sillä saisin edes vähän kierrettä lyöntiin ja jarrutettua pallon vauhtia alamäkeen. Löin tiukasti pallon alle saaden sen pomppaamaan ylöspäin ja putoamaan juuri ennen greeniä kaulukselle. Karkeampi ruoho ja vähän pehmeämpi alusta ottivat vähän vauhtia pois ja sitten vain katselin kun pallo kieri kuppiin.


Kahdeksannella reiällä avaus meni aivan nappiin. Varovaista taktiikkaa noudattaen päätin kuitenkin jättää toisen lyönnin vesiesteen eteen. Kovaan vastatuuleen otin yhden mailan lisää luottaen tuulen lyhentävän lyöntiä ja toiseksi estävän rullimisen vesiesteeen edessä olevaan raffiin. Rohkeasti siis vesiesteen eteen. Noh, lyönti osui aivan nappiin ja tuulen kerätessä voimiaan pallon ollessa ilmassa päätyi lyönti veteen. Droppi ja kohti greeniä uudelleen. Huono neljäs lyönti vei reilusti oikealle raffiin. Ylämäkeen lyöty viides lyönti päätyi liian aggressiivisena greenin edessä olevaan bunkkeriin. Lippu kun oli ihan bunkkerin takana omasta lyöntisuunnasta. Sändi käteen ja hiekkakuopalle.  Hyvin hoidettu bunkkeri on kohtuullisen helppo pelata, kun hiekka on haravoitu ja pehmeähköä. Mailan saa pallon alle helposti ja loppu on suorituksesta kiinni. Lapa ihan auki, paljon hiekkaa mukaan niin pallo nousee bunkkerin reunan yli rauhallisesti ja putoaa nopeasti greenille. Kaltevalle greenille piti ottaa reilun kupin verran ennakkoa. Stanssi reilusti auki ja pallon takaa pieni kivi maalitauluksi mailan etureunalle. Hiekkaa lensi joka paikkaan (edelleen löin vastatuuleen) mutta pallo teki juuri niinkuin olin ajatellut ja bogi taas korttiin.


Sisääntulossa tilanne repsahti muutaman reiän osalta pahastikin, mutta sain kaksi viimeistä reikää taas kirjattua bogina. Minusta avainasemassa tuolla kierroksella ja erityisesti noissa onnistuneissa pelastuksissa oli ennakkopäätös tuloksesta. Päätöksen mukana meni tavallaan osa vastuuta itse toteutuksesta pois. Lisäksi päätös toi selvästi lisää fokusta tekemiseen. Työskentely etenkin greenin vierellä oli harkitumpaa ja tarkempaa.


Itse en pysty tuota keskittymis- ja päätöstasoa pitämään yllä kovin pitkään. Harjoittelemalla sekin varmaan paranisi. Mutta kun oikein haluaa ja päättää voi pelata kuin Tiger Woods.



Katri: Hieno “tahtogolf” tarinan kuvaus sinulta Timo. Kun luin tuon tarinan, siitä nousi esiin muutamia asioita, jotka liittyvät mielestäni tahdonvoiman käyttämiseen halutun päämäärän/tavoitteen aikaansaamiseksi. Onko mielestäsi mielikuvan luominen halutusta lopputulemasta edelletys tai ainakin lähtökohta sille, että tahtogolf onnistuu?
Timo: Jos nimenomaan mietitään pallon “tahtomista” kuppiin tai yleensä onnistumisessa tietyssä lyönnissä, niin minusta ensin tulee tahtotila ja sen myötä hahmottuu sitten mielikuva, miten tahtotila toteutuu. Ainakin minun ajatus toimii niin, että tarvitsen ensin lopputuloksesta ajatuksen ja sitten mielikuvaan, miten pääsen lopputulokseen.



Katri: Toinen kysymykseni liittyy siihen, että kumpi on ensin “muna vai kana” eli 1) ensin päätös, miten aikoo lyödä ja sitten alkaa tahtomaan sitä vai 2) ensin tahtominen ja sitä seuraava päätös, jossa aikoo pysyä lyönnin aikana?  


Timo: Ensin tulee tulee tahto lopputuloksesta ja sitten tulle päätös siihen sitoutumisesta. Sen jälkeen sitten alkaa mielikuvan rakentaminen miten, tuo tahtotila itseasiassa toteutetaan. Lopuksi sitten tulee se tekninen toteutus. Itse en näe tätä mitenkään muna-kana tilanteena; niin voimakkaasti tuo tahto dominoi.



Katri: Entä, miten tärkeänä pidät tahtogolfissa on sitä, että sanot haluamasi tavoitetason tai päämäärän ääneen vaikka kanssapelaajallesi ennen peliä ja pelin aikana?


Timo: Tärkeintä on sanoa vaikka ääneen itselleen. Minulle auttaa, kun sanon tavoitteen ääneen myös kanssapelaajalle. Tämä varmasti paljon riippuu ensinnäkin pelaajasta itsestään, onko hän valmis julkistamaan tavoitteensa. Osa pelaajista varmasti kokee julkisen tavoitteen lisäävän painetta suoritukseen. Toisekseen minulle on oleellista että tunnen pelikaverin, jolle kerron ääneen tavoitteen. En menisi tekemään sitä ihan tuntemattoman pelaajan kanssa. Tietenkin tavoitteen voi sanoa ääneen ihan vain itselleen, kirjoittaa vaikka kännykkään ennen kierroksen alkua tai tuloskortin takapuolelle.

maanantai 26. elokuuta 2013

Parvigolfaajan sopiva pelijännitys


Elokuu on ollut minulle uuden oppimisen aikaa, kun olen opetellut kävelemään kyynärsauvoilla pohjevamman vuoksi. Olen oikeastaan ihmetellyt, miten nopeasti opin loikkimaan sauvoilla, kun oli pakko. Hieman on harmittanut, kun en ole päässyt pelaamaan näiden todella hienojen ilmojen aikana. Mutta toisaalta kaikessa on aina myös hyvät puolet. Kerrankin on ollut aikaa pohtia golfaamista tunnepelinä.

Nyt, kun liikkumiseni on ollut hitaampaa, niin katselen jotenkin enemmän ja tarkemmin erilaisia luonnonilmiöitä. Eräänä päivänä seurasin parvekkeeltani hanhiparven liikkumista ruohikolla. Parven käyttäytymisestä tuli pian selväksi, kuka on parven johtaja. Näinhän se on golfissakin, kun lähdetään yhdessä pelaamaan kierros golfia, niin pian se selviää, kuka on parven johtaja. Yleensä se on henkilö, jolla on matalin tasoitus. Pelaajaparven muut jäsenet ovat asettaneet ennakko-odotuksen matalimmalla tasoituksella pelaajalle, että hän on ryhmän taitavin pelaaja. Usein sen vuoksi hänelle annetaan johtajan asema. Joskus joku muu pelaaja voi ottaa pelin johtajuuden, vaikkei olekkaan taitavin tasoituksella mitattuna. Siinäpä vasta onkin taitava johtaja, joka ottaa henkisen johtajuuden ryhmässä, vaikka hänen oma pelinsä saattaa olla yhtä rimpuilua omalle tasoitukselleen pelaamisen kanssa.

Kirjoitan tarinaa parvityöstä  eli yhteisöllisestä online-työskentelystä ja sen johtamisesta. Parvityössä työntekijöillä on johtajan roolin lisäksi myös avustajan (mikrotaskerin) ja lurkkijan (seuraalijan) roolit. Näin se näyttää menevän myös golfissakin. Jotkut joko ottavat tai heille annetaan johtajan rooli. Lisäksi jaossa on avustajan tai seurailijan roolit. Golfin pelaaminen on aina myös sosiaalinen tapahtuma ja muiden pelaajien toiminta vaikuttaa myös omaan peliin halusipa tai ei. On se vaan hieno peli, kun pääsee pelaamaan golfia erilaisten ryhmänjohtajien, avustajien ja lurkkijoiden kanssa, :). Jos jalka on kunnossa, niin seuraavan kerran pääsen pelaamaan syyskuun toisella viikolla Tahkolla. Se kenttä on ihan pakko päästä näkemään, sillä niin monet kanssapelaajat ovat kehuneet kentän kauniita maisemia. No tämä oli vain yksi sivujuonne, mitä olen tässä viime aikoina pohtinut.

Varsinainen syy, mikä sai blogisydämeni sykkimään golfin tahtiin oli tällä kertaa elokuun Golflehdessä ollut "jännitä oikein"- artikkeli. Tarina oli monin puolin ihan hyvä, mutta sitten yhteenvedossa tiivistettiin, että "palkitse itsesi onnistumisesta ja rankaise epäonnistumisesta". Siinä vaiheessa minulta nousi tukka pystyyn ja oli pakko postata Facebookin Golf tunnepeli ryhmään, että mitä "diiba dabaa" kirjoitetaan Suomen johtavassa golflehdessä.

Itselleni tulee tästä "rankaisu-ohjeesta" edelleen mieleen 1960-luvun kansakoulukokemukset, joissa jotkut opettajat oikeasti rankaisivat oppilaita fyysisen kurituksen lisäksi myös henkisellä rankaisulla esimerkiksi nolaamalla jonkun oppilaan koko luokan edessä. Oma koulutustaustani on kasvatus- ja hoitotieteen lisäksi johtamisessa. Olen koko työurani tehnyt ihmissuhdetyötä 10 vuotta hoitajana, neljä vuotta opettajana ja viimeiset 19 vuotta johtajana. Minusta on täysin käsittämätöntä, että vielä 2010-luvulla kehoitetaan ihmisiä rankaisemaan itseään epäonnistumisesta. Olenko ymmärtänyt jotain väärin? Voisiko joku tämän blogin lukija valaista minua, miten itsensä rankaiseminen voisi edistää oppimista tai miten sillä saisi aikaan parempia tuloksia golfatessa? Että tällaisten kysymysten ääressä tässä valmistaudun irtaantumaan kyynärsauvoista. Samalla valmistaudun ostamaan itselleni palkinnoksi uuden vasurin rautaysin, jonka toivon opettavan minulle eli oikeakätiselle näkökulman vaihtamisen taitoa golfaamisessa, ;).

Golflehti  elokuu 2013 viisi vinkkiä, miten jännittää oikein golfissa

sunnuntai 11. elokuuta 2013

SELITTÄMÄTÖN - se TUNNE, kun alkaa saavuttamaan haluamaansa, mutta jokin puuttuu peliin

Se tunne, kun alkaa saavuttamaan haluamaansa, mutta sitten jokin "selittämätön" tulee ja mitätöi sen, mitä olit tekemässä. Lienee tuttu tunne monelle golfaajalle.

Kirjoitin viimeiseen blogiini golfreseptin, jonka avulla löysin kesän aikana pelivireen takaisin ja aloin pelata omalla tasoituksellani. Pelifiilikset olivat kohdallaan, kun taas aloin päästä kiinni siihen ajatukseen ja tekemiseen, miten svingi kulkee omalla kohdallani. Sitten tulee se "selittämätön", joka iskee juuri sillä hetkellä, kun sitä vähiten odottaa.

Selittämätön - hyvä karma muuttuu huonoksi hetkessä
Olin kävelemässä upeana aurinkoisena sunnuntaiaamuna uimahallille, jonne matkaa on noin kaksi kilometriä. Matkalla otin kuvia hienoista ruusupuskista, jotka kukkivat täydessä kukassa. Hieno fiilis kävellä lämpimänä ja kauniina elokuisena sunnuntaiaamuna kuntoilemaan. Kastemato rimpuli epätoivoisesti asfaltilla. Ei päässyt eteen eikä taakse. Autoin sen nurmikolle ratamojen suojaan ja jatkoin kohti kuntosalia. Siitäkin tuli hyvä fiilis, kun autoin lötkön suojaan kuivumasta auringolta. Tunsin, kuinka tässä päivässä on NIIN HYVÄ karma kohdallaan.

Uimahallille mentäessä nousin nopsaan ainakin 30 porrasta ylös. Ajattelin hienoa, että olen näin hyvässä kunnossa. Portaat eivät tunnu missään. Sitten superkortin hujautus älylaitteeseen ja laskeutumaan portaita kohti uima-allasosastoa. Muutama askel ja vasemman jalan pohkeessa tuntui poks. En voinut ottaa askeltakaan. Kapusin takaisin uimahallin vastaanoton aulaan. Päässä sumeni ja kylmähiki iski pintaan. Kipu oli kova. Heittäydyn maahan pitkälleen ja pitelin jalkaani. Uimahallin osaavat valvojat toivat jääpussin ja tekivät komperession jalalle, joka laitettin koholle. Oikeaaikaisella ensiavulla vamma jäänee pieneksi, kun vältyin verenpurkautumilta, jotka voisivat hidastaa paranemista.

Olen ollut viikon jalka levossa. Se hyvä puoli tässä paikoillaan olemisessa on ollut, että olen saanut valmiiksi yritykseni Katri Luukka Solutions kotisivut. Väillä olen loikkinut eteenpäin kyynärsauvoilla, mikä on itseasiassa aikamoinen kuntosuoritus päivittäin. Loppuviikosta olen seurannut Mikko Ilosen pelin etenemistä USPGA Oak Hillissä Samalla olen miettinyt, mistä oikein on kysymys tuon "selittämättömän" kanssa. Miksi jalan piti loukkaantua juuri nyt, kun golfpelikauteni oli parhaimmillaan? Miksi juuri nyt, kun olen aloittamassa uraani yrittäjänä. Mitä näistä vastoinkäymisistäni voisin ottaa opikseni? Entä, mitä Mikko on mahtanut oppia ensimmäisessä USPGAssa Oak Hill kisassa itsestään ja pelaamisestaan.


Selittäviä vai selittämättömiä selityksiä
Mikko Ilosella oli ensimmäisen pelipäivän jälkeen selitys kohdallaan. Sillä ensimmäisen pelikierroksen T91 sijoitus 156:n pelaajan joukosta johtui ukkos- ja sämpyläselityksestä. Ukkonen aiheutti tunnin pelitauon ja tuli syötyä sämpylä ja siitä seurasi "sokerihumala"... ja siitä seurasi verensokerin heittelyt ja kehno pelitulos. Se oli yksinkertainen, looginen ja uskottava selitys. Miksi on niin paljon helpompaa hakea selityksiä ulkopuolisista tekijöitä kuin itsestä? Voisihan sen ajatella olevan niinkin, että ukkossade sopivasti kosteutti greenejä, jotka ovat kuulemma nopeat USAssa. Toisaalta, ehkä oli parempi, että Mikko söi sämpylän, sillä muutenhan puhti olisi ollut lyönneistä kokonaan pois loppukierroksen aikana. Miksi me yleensä oletamme, että teoilla on aina jokin välitön syy-seuraus-suhde lopputulokseen?

Miksi itsekkään tässä murehdin yhtä koipea tai loppukesän menetettyjä pelikierroksia. Kaikessa on aina positiiviset puolensa. Sain keskeneräiset kotisivuni valmiiksi. Huomasin heti yrittäjäurani alussa, miten tärkeää on hoitaa yrittäjän vakuutusasiat kuntoon, kun olen itseni työllistäjä. Ympärilläni on joukko läheisiä ja ystäviä, jotka välittävät ja auttavat arjen sujumisessa. Sain käyttööni suola- ja kaalinlehtihauteen ohjeita, joilla lievitin turvotusta jalassani. Kiitos ystävilleni vinkeistä. Suosittelen niitä muillekkin jalkavammaisille. Kyllä tämä tästä. Tosin hoitava lääkäri sanoi pessimistisesti, että "se ei ole ollenkaan harvinaista, että voi se pohje poksahtaa uudellenkin ennen kuin lopullisesti paranee" :) ... tai ehkä hän olikin vain realisti, joka oli riittävän monta pohjevammaa nähnyt, ;).

Toisen pelipäivän jälkeen myös Mikko oli löytänyt toisenlaisen näkökulman sille, ettei hän edennyt jatkoon USPGAssa.  "Tämä oli nyt oma taso" ja ""Lyönnissä on tunne, että se menee oikealle. Vasemmalle menneet lyönnit olivat ylireagointia siihen.". Mikko oli siirtynyt ulkoisista selityksistä pohtimaan oman tunnepelinsä yhteyttä pelisuoritukseensa. Tämä on hyvä lähtökohta jatkoa ajatellen. Nyt, kun svingi on kohdallaan ja tunnepelikin löytyy kohdalleen, niin Mikolla on varmasti kaikki edellytykset menestyä golfhuipulla. Toivotaan, että Mikon nimikirjoitus tuloskortissani (14.7.2011) tulee olemaan eräänä päivänä erittäin kallis.

Nöyränä selittämättömän kanssa
Siihen lopputulokseen tässä viikon kestäneessä pohdinnassani olen tullut, että meillä jokaisella on omat rajamme, joiden puitteissa pystymme omaa toimintaamme säätelemään ajatuksina, tunteina, tahtomisena ja tekemisenä niin golfatessa kuin muussakin elämässä. Sitten mukaan tulee "selittämätön", joka ei kysy tullessan meiltä: "olisiko nyt sopiva hetki vastoinkäymiselle". Se vain tulee, kun on tullakseen. Eihän tässä voi olla muuta kuin nöyrä elämän selittämättömyyksien ääressä, kun koskaan ei voi tietää, mitä seuraavan kulman takaa tulee vastaan.

Katolisen tyttökoulun johtaja Brother John sanoi minulle aikanaan päiväntasajan lähelle rakennetussa koulussa Keniassa, että "Materi's Girls' Centre is my life and it's my wife". Toivon todella, että Mikko saavuttaa haluamiaan voittoja golfurallaan.  Mikolle golf on varmasti myös kutsumus ja koko elämä kuten Brother Johnille oli tyttökoulun johtaminen. Itselleni golf on edellenkin vain rakas harrastus. Tulen siinä saavuttamaan juuri sellaisia asioita, joita kroppani ja tunnepelini antavat myöten tai missä määrin selittämätön ei tule puuttumaan pelaamiseni. Ovatkohan muuten golfin Mulligan ja selittämätön sukulaisia keskenään, ;)?


Mikko Ilosen signeenaus tuloskortissani 14.7.2011







maanantai 29. heinäkuuta 2013

Golfresepti: 1, 2, 3, relax & huispaus

Viides golfkesä alkaa olla yli puolenvälin. Tänä vuonna olen pelannut 22 kierrosta golfia. joista 12 kierrosta kesän aikana. Vasta viimeisillä kierroksilla pelifiilis on alkanut pikkuhiljaa löytymään kohdalleen. Ajattelin kirjoittaa ylös golfreseptin eli muistilistan rituaaleistani, joiden avulla saan yleensä paremman yhteyden kehon ja mielen tunnemuistin välille pelin aikana. Ja kas kummaa, mitä useammin muistan toistaa näitä rituaalejani, niin sitä useammin ne alkavat muodostua  rutiineiksi pelikauden aikana. Tällä golfreseptilläni svingi on ollut paremmin kohdallaan ja on tullut myös niitä kaivattuja onnistumisen kokemuksia pelatessa.

Golfresepti

1. Visualisointi
Ennen jokaista avaus-, väylä-, punkkeri-, vesieste-, lähestymis- ja puttauslyöntiä katson pallon takaa, minne aion lyönnin päätyvän. Katsomisen lopuksi teen mielikuvan siitä, minne PÄÄTÄN lyönnin päätyvän ja teen mailavalinnan. Sitten pysyn päätöksessäni koko lyönnin ajan.

2. OSAAN

1) Ote, mailan pitää tuntua hyvältä kämmenpohjassa, siksi huiskin mailaa edestakaisin
2) Suuntaus, mailan avulla jalat oikeaan suuntaan,
3) Asento, laitan mailan lyöntikohdalle ja hakeudun kropallani sopivan matkan päähän pallosta,
4) Ahteri kohdalleen ja jalat myös,
5) Nojaan eteen niin, että selässä on hyvä asento.

Samalla, kun olen tämän teknisenpuolen stemmannut kohdalleen, niin olen päättänyt, että minä OSAAN tämän homman. 

3. Pallo katseen vankina
Ennen lyöntiä pysähdyn hetkeksi paikalleen pallon ääreen niin, että pallo on katseen vankina. Se suorastaan nousee ilmaan nurmelta, kun sitä katson. Siinä me ollaan kahdestaan: vain minä ja pallo. Pää on tyhjä ei yhtään ajatusta menneistä. Siellä on kaikki hyvin. Mennyt on mennyttä. Ei yhtään ajatusta tulevasta. Se kaikki on vasta edessäpäin. Tulevaisuuteen ei voi vielä vaikuttaa. On vain käytössä tämä yksi hetki pallon kanssa, joten nautinpa siitä.


4. Relax
Kun rituaalit ovat kasassa. Tiedän, minne aion lyödä. Kropan asento tuntuu hyvältä. Mailanvarsi tuntuu hyvältä kämmenpohjassa. Näen vain pallon. Sanon itselleni relax ja sen avulla anna itselleni luvan ottaa kaiken ylimääräisen puristuksen ja yrityksen pois lyönnistä. Ajattelen jotain mukavaa ja postiivista asiaa, josta minulle tulee hyvä fiilis. Tunnen sen hyvän fiiliksen ja sitten on "huispauksen" vuoro.


5. Huispaus
Mailan taakseveto on HUIS ja eteenveto on PAUS. Huispauksen puolessa välissä maila osuu palloon. Vasta, kun lyönnin paus-osa on päättynyt katson, minne pallo lensi.

Siinä se on minun golfresepti. Golf on ihan helppo peli, ;). Ei muuta, kun golfsoppaa keittelemään...

Nevas 27.7.2013




keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

100 kierrosta golfia oman osaamiseni ja osaamattomuuteni kanssa

Heinäkuun 24:s päivä pelasin 100:nen kierroksen golfia. Tänä vuonna olen pelannut golfia 21 kierrosta, joista 11 kierrosta Suomessa kesän aikana. Olen golfannut viimeisen viiden vuoden aikana vaihtelevasti 10-40 kierrosta/vuosi. Tähän määrään olen laskenut mukaan vain täydet 18-väylän pelit. 100 kierrosta tarkoittaa käytännössä 100 päivää eli vähän yli kolme kuukautta tämän harrastuksen parissa. Nykyisen tasoitukseni (hcp 33.2) taistelin kolmessa vuodessa alle 36, jotta pääsen pelaamaan muillekin kuin kotikentälleni.

Onko tämä määrä vähän vai paljon? Pelasin kerran aikaisemmin kierroksen golfia minua 10 vuotta vanhemman Rouva Tyytymättömän kanssa. Rouva Tyytymätön pelaa vuosittain 100 kierrosta golfia. Hän mielestä pelikierrosteni määrä kuulosti vähäiseltä, mutta itselleni se on ollut sopivasti. Vaikka olisinkin mukavaa pelata enemmän golfia, niin minulla ei ole ollut siihen yksinkertaisesti enempää aikaa. Haluan tehdä kesäisin muutakin kuin golfata. Toisaalta mietin myös sitä, että haluanko jäädä golfin koukkuun yhtään enempää kuin jo tällä hetkellä olen. Vielä nykyisin osaan iloita pienistäkin onnistumisen kokemuksistani pelaamisen aikana. Kokeneempi kilpagolfaaja Rouva Tyytymätön murehti pelaamistaan vaikka teki yhden birdien, muutaman parin, lukuisia bogeja ja vain muutamalta väylältä ei tullut pisteitä. Jos kilpagolf tekee tyytymättömäksi ja epäsosiaaliseksi kylmäköksi, niin sellaiseksi en halua tulla. Ehkä tämä onkin se juttu. Haluan nauttia vain golfista pelinä sen kaikkine mukana tuomineen asioineen. En siis nauti golfista kilpapelaamisena, jolloin se alkaa muodostua suorittamiseksi, josta on ilo kaukana pelaamisen aikana.



Kotojärvi Golf, Väylä 12, hcp 1, 23.6.2013
Osaamisen ja osaamattomuuden tunnetilat
Pelasin omalle tasoitukselleni tänä kesänä ensimmäisen kerran heinäkuun alussa 18:sta kierroksen jälkeen. Mikä mahtava fiilis ja sitä onnistumisen kokemusta oli ihan pakko tuulettaa Facebookin Golf Tunnepeli ryhmässä. Sitä edeltävillä pelikerroilla en vain saanut tuntumaa kohdalleen lyönneissäni. Oivallus löytyi, kun huomasin, että tunnen onnistuneen lyönnin käsissäni jo ennen varsinaista lyöntiä. Tämän vuoksi huiskin mailaa etukäteen ja hain "lyöntifiilistä" kohdalleen kämmenpohjani tuntemusten kautta. Näin fiilistelemällä lyönti/svingi löytyi takaisin jostain kehoni tunnemuistista, jonne se oli kadonnut viime talven pitkän pelaamattoman kauden aikana.

Mikä mahtava tunne siitä seurasi, kun OSASIN taas tehdä svingin ja pallot menivät sinne minne olin ajatellutkin... ainakin enimmäkseen :) Golf on ainakin omalla kohdallani jatkuvaa tasapainottelua osaamiseni ja osaamattomuuteni kanssa jokaisella lyönnillä, väylällä ja kentällä. Olen Golf tunnepeli kirjassa jaotellut osaamiseen ja osaamattomuuteen liittyviä tunnetiloja seuraavasti.

Näitä osaamiseen ja osaamattomuuteen liittyviä tunnetiloja on varmasti paljon enemmän.  Ne myöskin vaihtelevat johtuen esimerkiksi sosiaalisesta tilanteesta  ja siitä minkälainen fiilis peliryhmälle syntyy pelitilanteessa. Toisaalta, kun osaamiseni kehittyy golfia pelatessa, siinä samalla kehittyvät myös omat itsesäätelytaitoni, miten omaan osaamiseeni ja/tai osaamattomuuteeni suhtaudun ja miten tunnepeliäni näytän myös kanssapelaajille pelin aikana ja sen jälkeen.

Jo vuosikymmeniä psykologiassa on ollut vallalla käsitys, että ns. perustunteet: onnellisuus, surullisuus, pelko, inho, viha ja yllätys ovat yleismaailmallisia ja havaittavissa kasvoilta. Uusin tutkimus kuitenkin kyseenalaistaa tämän teorian.  Mitä, jos minäkin tein virheen ja tulkitsin väärin Rouva Tyytymättömän sanatonta viestintää ja vähemmän sosiaalista käyttäytymistä pelitilanteessa. Ehkä hän oli hyvinkin iloinen ja onnellinen pelisuorituksestaan, muttei vaan näyttänyt sitä kanssapelaajilleen. Mistä sitä voi koskaan tietää, mitä toisen ihmisen päässä oikeasti liikkuu, kun me kaikki ihmiset olemme kuitenkin hyvin erilaisia.

Pohdintani jatkuu; asetanko golfharrastukselleni lainkaan mitään jatkotavoitteita, riittääkö minulle, että tasoitukseni pysyisi siellä vähän alle 36 lukemissa, pelaisinko edelleen vain kymmeniä kierroksia vuodessa vai tähtäänkö joskus jopa sataan kierrokseen vuodessa. 

Siis sitä tässä mietin, miten paljon annan golfille tilaa tulla osaksi elämääni.

Golfbongareille kysymys: mikä kenttä on alla olevassa kuvassa?






lauantai 15. kesäkuuta 2013

Golf tunnepeliä Pickalan Parkilla

Kesän kolmas pelikierrokseni oli Pickalan Park-kentällä. Pickala oli minulle uusi kokemus, joten kyselin Golf Tunnepeli-ryhmässä , että, mitä kentästä olisi hyvä tietää etukäteen. Väylä 17 mainittiin etukäteen kentän kohtana, joka kannattaa ottaa varovasti. Näkymä väyältä 17 ei mielestäni ollut mitenkään haasteellisen oloinen; suora väylä, jossa on vähän ylämäkeä.

Pickala Park väylä 17 To 13.6.2013
Avauslyönti osui kohdalleen ja siitä muutamalla lyönnillä greenille, jossa lippu oli etureunalla. Greenillä ollessa selvisi, miksi väylästä varoitettiin etukäteen. Perässä keltaisilta pelaava ryhmä mätti  palloja mäntyihin niin, että metsä raikui. Siis joskus väylä 17 saattaa olla liian kapea ja lippukin voi olla väärässä paikassa eli tällä kertaa liian edessä. Se on sitä golfin tunnepeliä, :).

Itse sain etu 9:ltä vain muutaman pisteen, mutta toinen puoli meni jo paremmin. Onneksi pelikaverini eli opiskelukaverini ja ystäväni yli 30 vuoden takaa vihjasi minulle kauniisti, että... kun hän oli ollut pelaamassa, niin sellainen kokenut sinkkupelaaja (hcp < 10) oli sanonut hänelle, että toi sun tee voisi olla matalammalla tuohon sun draivaussvingiin. Niinpä hän oli laskenut teen korkeutta ja avauslyönnit olivat sen jälkeen osuneet paremmin kohdalleen.

Sanavalinnoilla on merkitystä. Voiko sen kauniimmin sanoa toiselle ihmiselle, että tällainenkin mahdollisuus voisi olla olemassa kuten hänelle oli käynyt. Niinpä laskin teetä alaspäin ja voi ihmettä, kun lyönnit alkoivat osua paremmin kohdalleen. Seuraavaksi aloin miettiä, mitä muuta esimerkiksi golfopeni ProJenni on minulle opettanut. Ensimmäiseksi tuli mieleeni lyöntilinjan suuntaaminen. Kas kummaa, kun aloin mailalla linjata lyöntejäni, niin osumat menivät kohdalleen ja pallo alkoi päätymään sinne, minne oli tarkoituskin päätyä. Toivottavasti alkaisin jo muistamaan sen, ettei palloa kannata lyödä, jollei ole suunta selvillä, minne tähtää ja mikä on päämäärä. Kolmas oppini tulee olemaan se sama  vanha oppi, joka ei vaan meinaa tarttua päähäni. Se on, että PYSÄHDY SIIHEN PALLON ÄÄREEN 3 SEKUNNIN AJAKSI ja ota sellainen katse palloon kuin PALLO OLISI KATSEEN VANKINA. Ei ole mikään kiire, joten ÄLÄ KATSO PALLON PERÄÄN. Kyllä pelikaverit kertovat, minne pallo menee, jos en sitä itse  huomaa.

Näillä kolmella opilla: 1) avausteen korkeus kohdalleen, 2) jokaisen pallon lyöntilinjaukseen vähän aikaa ja 3) pallo katseen vankina kohti uusia golf tunnepeli kokemuksia. Tavoitteenani olisi löytää se fiilis takaisin, jolla pelaisin taas omalla tasoitukselleni tänäkin kesänä.

Pickalan klubi on kauniisti hoidettu
Tämä tunnepeli tarina alkoi Pickalasta ja se sinne päättyköön. Pickalan klubilla oli kaikki kohdallaan. Caddiemasterin toimistossa ja ravintolassa oli  hyvää palvelua, joista tuli hyvät fiilikset jo ennen peliä. Niin klubi ympäristöineen kuin väylätkin olivat hyvin hoidettuja, joten niistäkin tuli hyvät fiilikset pelaamiselle.

Vaikka pelisuorituksessani oli vielä paljon parantamista, niin kokonaisuutena fiilikset olivat kuitenkin  reilusti  kohdallaan pelin jälkeen. Haluan vielä palata takaisin  ja pelata myös Seaside- ja Forest- kentät tämän kesän aikana Pickalassa.

Onko tämän blogin lukijoilla jotain vastaavia pelikokemuksia pelikauden avaamisesta ja/tai, mitä mahtaa olla odotettavissa Seaside- ja Forest-kentillä Pickalassa?

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Onko sosiaaligolfaaja muuttumassa sattumalta kilpagolfaajaksi?

Siitä on tasan viikko aikaa, kun aloitin pelikauteni Classicilla Vierumäellä. Viikossa ehtii tapahtumaan uskomattoman paljon asioita. Jos nyt jättää työasiat pois, niin päällimmäisenä sieltä nousee mieleeni kaksi asiaa; avoimen dialogisen vuorovaikutustaitojen opiskelu ja yllätys, yllätys - golfaaminen. Eikä se ole mikään yllätys, että näissä molemmissa asioissa on hyvin paljon yhtymäkohtia. Se vain on yllätystä tai sattumaa, että molemmat tapahtuivat Aulangolla.

Aulangon Hugo kentän avausväylä
En tilannut seminaarin ajaksi hotellihuonetta niin, että siitä olisi näkymä Hugo-golfkentän avausväylälle, niin vain sattui käymään. Myöskin se oli sattumaa, että tuli juteltua samassa sempassa yli 200 ihmisen joukosta sellaisen henkilön kanssa, joka myös pelaa golfia. Niinpä sempan toisen päivän iltana, pelasin uuden tuttavuuden kanssa golfia Hugolla ja samalla keskustelimme avoimesta dialogisesta vuorovaikutuksesta. Se vasta olikin mukava pelikokemus, jossa yhdessä pelikaverin kanssa haettiin keskustellen ratkaisuja yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin. Siitä syntyikin idea, että taidakin jatkossa alkaa järjestämään terapia- ja  työnohjauspalveluitani sekä työyhteisövalmennuksia perinteisen toimiston sijaan myös pelikentällä.

Elämä on täynnä mainioita sattumia. Mutta, ovatko ne sittenkään sattumia vai jospa kyse onkin siitä, että, kun ei "pidättele itseään kiinni" jossain vanhoissa käyttäytymismalleissa, niin sitten alkaakin tapahtumaan. Ikään kuin antaa uusien mahdollisuuksien ja samalla ehkä myös uusien ja parempienkin asioiden tapahtua itselleen niin golfissa kuin muissakin elämän osa-alueissa. Entä, voisiko sosiaaligolfaajasta tulla kilpagolfaaja vaikka sattuman kautta?

Tämän viikon aikana on Facebookin Golf Tunnepeli ryhmässä käyty keskustelua yliyrittämisestä golfinpelaamisessa. Facebookin Golfkenttäbongarit ryhmässä on taas bongailtu kenttiä. Tuon kuvani Hugolta tunnisti kenttäbongari muutamassa sekunnissa. Näitä kaikkia asioita: 1) avoimen dialogisen vuorovaikutuksen taitoja, 2) golfin yliyrittämistä tunnepelinä ja 3) golfkenttien merkitystä itselle pohtien sitten valmistauduin lauantaina pidettyyn ensimmäiseen oikeaan golfkisaani Aulangon Everstillä. Ensimmäinen oikea kisa sen vuoksi, sillä sorry vaan ProJenni mutta en oikein laske niitä sinun viikkokisoja oikeiksi kisoiksi omalla kohdallani. Noihin Jennin viikkokisoihin vaan huomaan päässeeni tai joutuneeni aina vähän niin kuin vahingossa peliviikon aikana. Tähän naisyrittäjien kisaan ilmoittauduin ihan itse, vaikka olenkin sosiaaligolfaaja, ;).

Dialogisemppa jäi jatkumaan lauantaina Aulangolle, kun suuntasin puolen päivän aikaan kohti Eversti-kenttää valmistautumaan kisaani. Tyypilliseen tapaani olin taas hyvissä ajoin klubitalolla. Istuin terassille odottelemaan kilpasisariani. Fiilistelin, missä mennään tällä kentällä. Istuin siinä itsekseni, mutta en voinut olla kuulematta tarinoita, mitä golfaajat puhuivat pelistään siirtyessään 9 väylältä 10 väylälle. Niistä tarinoista tuli mieleeni lapsuuteni 1960-luvulla maalla, kun kylän miehet kokoontuivat tuvanpöydän ääreen puhumaan sotajuttujaan, mistä kaikesta he olivatkaan selviytyneet rintamalla. Siitä tulikin mieleeni ajatus, että golfaaminen taitaakin olla täynnä erilaisia selvitymistarinoita. Toisaalta siinä mieslauman puheissa oli myös jotain sellaista "metsästysretken" fiilistä. Ihan kuin saalis olisi pääsemäisillään karkuun ja kiinni pitäisi saada... jaksaa jaksaa vielä loput yhdeksän väylää.

No, sitten pääsin  minäkin kokeilemaan kilpagolfin sopivuutta itselleni. Omassa pelissäni olivat "dialogisen vuorovaikutuksen"- taidot kohdallaan yhdessä Tarun ja Niinan kanssa. Meillä oli tosi hauskaa, kun saatiin peli käyntiin. Oltiinko me sosiaaligolfia vai kilpagolfaajia vai sosiaalisia kilpagolfaajia  vai kilpailevia sosiaaligolfaajia? Sillä nyt ei ole oikeastaan väliä, mistä ryhmästä itsensä tunnistaisi. Oleellista itselleni oli, etten pelin aikana edes muistanut, että olin keskellä kilpagolf-tapahtumaa. Eihän sitä muuten olisi jaksanut mennä siksakkia pallon perässä väylän laidasta laitaan.

Eversti- kentällä oli sopivasti kaikkea; vettä, mäkiä, bunkkereita, syvää raffia ja lopuksi liukkaat greenit. Joillakin väylillä tuli sellainen tuttuuden tunne kuin olisin ollut pelaamassa Peuramaalla... siellä oli jotain samaa. Kelit olivat kohdallaan; aurinko paistoi ja tuulta oli sopivasti, ettei sieltäkään löytynyt mitään selittäviä tekijöitä pelisuoritukselleni... siis kaikki oli taas itsestäni kiinni.

Oman ensimmäisen golftunnepeli- kilpailuni voisin tiivistää siihen, että joo... yliyrittämistä suhtessa omiin taitoihin riitti läpi koko pelin. Oma peruskuntoni saisi olla PALJON PAREMPI, sillä yli neljän tunnin kuntosuoritus vaatii oikeasti myös fyysistä jaksamista. Sitten sen tunnepeli osuus. Viimeisellä väylällä sanoin Tarulle, että tämä on IHAN PASKA PELI. Mä en ymmärrä, miksi ihmiset kulkee pitkin pientareita etsien ja  hakaten palloja. Eikö niillä todellakaan ole mitään parempaa tekemistä vapaa-aikana. Sitten tultiin viimeisen väylän viimeistä edelliselle lyönnille. Löin väyläpuulla "SATTUMALTA" pitkän kaaren kumpareen yli lähelle greeniä. En nähnyt, minne se pallo meni. Sanoin Tarulle naureskellen, että jos  pallo meni bunkkeriin, niin sitten mä lyön sen sieltä kerralla kuppiin. Pallo ei ollut bunkkerissa vaan noin 10 metrin päässä ruoholla. Kun menin pallon luo, en miettinyt mitään, vaan chippasin sen pallon kerralla kuppiin. Mikä IHANA ÄÄNI. Siis, se pitää paikkansa, että lipputanko on greenillä sitä varten, että se pysäyttää pallon kuppiin. Sain viimeiseltä väylältä 3 pistettä ja kaikki menneet oli taas unohdettu. Golf on NIIIIIIN HIENO PELI!!!.

Eikä siinä vielä kaikki. Kun tuli palkintojen jakamisen aika, en ollut uskoa dialogisen vuorovaikutuksen taitoihin harjaantuneita korviani, kun kuulin nimeni mainittavan. Mitä minäkö? Nyt on tullut caddiemasterille virhe, kun on syöttänyt tuloskortin järjestelmään. No sehän tästä oikeasta ensimmäisestä kilpagolf-kokemuksesta vielä seurasi, että sain lahjakortin personal trainerille. Lahjakortin alareunassa lukee:
ELÄKÖÖN HYVÄ OLO - FOREVER.

Mutta, olenko siirtymässä sosiaaligolfaajasta kilpagolfaajaksi kuten tämän blogin otikossa kyselin. Vastaukseni on "never say never". Sillä en osaa sanoa sitä vielä. Mitä, jos sisälläni asustaakin pieni kilpagolfaaja, jolle en ole vielä antanut mahdollisuutta päästä kokeilemaan, missä omat golfpelini rajat kulkevat. Mutta toisaalta, mitä minä sillä tiedolla teen, jossa lähtisin selvittämään kilpagolfin keinoin omaa mahdollista alinta hcp-tasoani. En tee sillä tiedolla oikeasti yhtään mitään. Minusta on vain hauskaa pelalta golfia. Enkä halua edelleenkään, että golfin pelaaminen muuttuisi suorittamiseksi, jonka ääressä pitäisi rataa. Niinpä keskeneräinen tutkimusmatkani kohti golfin tunnepelin salaisuuksia jatkuu edelleen.