sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Sen vain tuntee ja tietää etukäteen, että nyt onnistuu


Tämä toisen blogin kirjoittaja on Timo Suhonen. Timo uskoo niin golf-kentällä kuin kentän ulkopuolellakin visualisoinnin ja positiivisten mielikuvien auttavan haasteellisten asioiden suorittamisessa. Positiivisesti kuviteltu on puoliksi tehty. Tässä blogissa Timon yksityiskohtainen kuvaus johdattelee golfiin tunnepelinä silloin, kun pelaaja jo etukäteen tuntee ja tietää, että nyt peli etenee kuin itsestään eli intuitiivisesti kohti toivottua tulosta. Silloin ollaaan kokemuksena aika lähellä myös niin sanottua hiljaista tietoa.

Timo Suhonen:

Syyskuun loppu ja kierros iltapäivässä edelleen lyhythiaisessa paidassa; etelässä on etunsa.

Lämmin ja kaunis aurinkoinen sää sai koko kierroksen Claremorrisin kentällä alkamaan positiivisessa hengessä. Peli ei aina kulkenut ihan niinkuin piti, mutta haastava kenttä ja hyvä asenne pitivät vireen yllä. Itse asiassa isoimman osan positiivisuutta peliin toi avauksien pysyminen jos ei ihan väylällä niin täysin esteetttömästi pelattavissa paikoissa.

Se toi tietynlaista rentoutta peliin vaikka väylälyönnit olivat välillä mitä sattuu mutta tiiltä lähtevä varmuus siitä, että pallo pysyy pelissa toi uudelaista iloa peliin. Puolenvälin jälkeen reiän 11 tiiboxi on ylhäällä rinteellä ja itse väylälle on matkaa noin 170-180 metriä. Alastuloalue on laajahko ja siihen on itse asiassa helppo osua. Ennen väylää on moin 10 metrin notkahdus ja siellä jossian pohjalla on pari metriä leveä puro/joki. Vedestä väylä alkuun on suunnilleen 25 metriä.

Teeltä tiesin saavani pallon väylälle; ei muuta kuin draiveri käteen ja rento swingi. Pallo jäi keskelle väylää noin 200 metrin päähän tiiboxista. Viheriön keskelle jäi matkaa sellainen 165 metriä. Väylä valuu alaspäin kohti viheriötä ja kapenee juuri ennen greeniä noin 10 metriin. Itse greeni on loivasti taaksepäin kallellaan ja takana on jyrkkä pudotus reilut kaksi metriä ja korkeaa raffia. Ei sinne.

Hieman liian varovainen lähestyminen jätti minut kymmenen metrin päähän lipusta. Pelikaverit olivat greenin sivulla ja lähempänä kuin minä. Kävin viemässä bagin valmiiksi polulle josta pääsee seuraavalle tiiauspaikalle ja otin pitcherin käteen. Vetäessäni mailaa bägistä sanoin pelikavereille chippavani pallon suoraan kuppiin. Menin lukemaan greenin ja jotenkin suoraan tajusin greenin reunasta pienen vaalean läntin ja menin siitä kohtaa katsomaan miten pallo vierisi kuppiin. Tuo läntti osoittautui olevan juuri sillä kohtaa mihin pallon pitäisi pudota, jotta se vierisi pienen vasemmalle kaatuvan breikin seurauksena kuppiin. Lippu oli noin 3 metriä greenin reunasta; siis aika lailla edessä.

Sitten pallolle ja varmistus linjasta; vaalea läntti viheriön reunassa oli edelleen ihan tasan sillä linjalla josta pallon saa kuppiin. Helppoa! Tiesin, että jos pallo putoaa kohteesee se menee kuppiin. Minulla ei ollut epäilystäkään asiasta. Parilla harjoitusswingillä hain nopeuden kohdilleen ja sitten palolle. Katse tiukasti pallossa ja päättäväinen swingi.

Kun näin kevyen raapaisun väylän pinnassa lyönnin lähdettyä tunsin heti pallon olevan matkalla kuppiin jo ennen kuin se oli edes laskeutunut maahan. Pallon edelleen kieriessä nostin jo mailan pystyyn onnistumisen kunniaksi. Jotenkin ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen pallo lopulta meni reunasta sisään. Iloinen tuuletus.

Vastaavaa varmuutta ja ennakkotietoa onnituvasta suorituksesta ei omalla kohdalla ole ollut montaakaan kertaa; golfkentällä erityisesti niitä ollut ehkä kaksi aikaisemmin. Onnistuneita lyöntejä toki aiemminkin, mutta sitä etukäteistä varmuutta onnistumisesta ei ole ollut. Koko suoritus oli helppo, rento ja kivuton... tiesin koko ajan pallon päätyvän kuppiin.

Tätä onnistumista käytän positiivisena energiana edelleen jokaisessa chipissä; tiedän tai oikeastaan tunnen, että osaan ja ne lyönnit ovat tulleet paljon rennoimmiksi. Tuloksessa se ei ehkä näy vielä radikaalisti, mutta peli-ilossa ja rentoutumisessa ehdottomasti.

Tätä kirjoitusta varten menin pelaamaan uudelleen kentän lokakuun lopussa; aurinko paistoi edelleen mutta lämmintä oli vain 3-4 astetta. Otin oheiset kuvat. Taas lähestyminen jäi lyhyeksi, nyt matkaa greenin reunaan oli ehkä 15 metriä ja lippu oli takanurkassa; pallolta lipulle matkaa reilut 25 metriä. Ihan ei mennyt kuppiin, mutta eipä tuo putti juurikaan rasittanut...



2 kommenttia:

  1. Oltiin pelattu päivän kisakenttä samalla viikolla...

    Ykkösen greeni on mukavasti vastaanottava tiiltä katsoen, mutta sitä vartioi bunkkeri, jossa on vähän lippaa takareunassa rajoittamaan sisään rullittelemista. Harkkakierroksella löin oikeaan laitaan driven, joka päätyi n 30 metriin lipusta ihan väylän päähän.

    Kisakierroksen alla rangella totesin, että lyönti on kohillaan ja päättäväisesti suureen ääneen julkistin kymmenpäiselle pelaajajoukolle edessämme ja takanamme, että I'm gonna drive the green. Täydellisen keskittyneenä vain siihen, että pallo päätyy lipun viereen menin vuorollani tiille ja annoin hyvän driven tulla. Kohaus ja aplodit saattelivat minut matkaan, 294 metrin päässä olevan lipun takana greenillä näkynyt pomppu ja parketille pysähtynyt pallo jäi näkymään tiille lyönnin jälkeen...

    Pursuin itseluottamusta ja hyvää golffiilistä, mutta 2. väylän seikkailut outissa ja väylän reunoilla pudotti pilvistä. Siihen tuli 9 lyöntiä, kahden jälkeen 3 yli.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä kommentista. Kuten Timon blogi myös tämä komentti kuvaa hienosti, kuinka joskus löytyy fiilis kohdalleen ja sen vain tuntee/tietää, että nyt tulee onnistumaan. Miten ja mistä se fiilis tulee? Se on tosi vaikeaa selittää muille.

    Omakohtaisista kokemuksissani voisin sanoa, että noissa kokemuksissa on ollut mukana "tietynlainen rentous" ja tavallaan myös "vapautunut fiilis"... siinä on myös jotain samaa, kun teen jooga- ja meditaatioharjoituksia.

    Miten muut kuvaisivat näitä tunnekokemuksia, joista etukäteen ns. tietää tai tuntee, että nyt tulee onnistumaan ja niin sitten tulee käymäänkin?

    VastaaPoista

Tervetuloa jakamaan golfin pelikokemuksia