SELITTÄMÄTÖN - se TUNNE, kun alkaa saavuttamaan haluamaansa, mutta jokin puuttuu peliin

Se tunne, kun alkaa saavuttamaan haluamaansa, mutta sitten jokin "selittämätön" tulee ja mitätöi sen, mitä olit tekemässä. Lienee tuttu tunne monelle golfaajalle.

Kirjoitin viimeiseen blogiini golfreseptin, jonka avulla löysin kesän aikana pelivireen takaisin ja aloin pelata omalla tasoituksellani. Pelifiilikset olivat kohdallaan, kun taas aloin päästä kiinni siihen ajatukseen ja tekemiseen, miten svingi kulkee omalla kohdallani. Sitten tulee se "selittämätön", joka iskee juuri sillä hetkellä, kun sitä vähiten odottaa.

Selittämätön - hyvä karma muuttuu huonoksi hetkessä
Olin kävelemässä upeana aurinkoisena sunnuntaiaamuna uimahallille, jonne matkaa on noin kaksi kilometriä. Matkalla otin kuvia hienoista ruusupuskista, jotka kukkivat täydessä kukassa. Hieno fiilis kävellä lämpimänä ja kauniina elokuisena sunnuntaiaamuna kuntoilemaan. Kastemato rimpuli epätoivoisesti asfaltilla. Ei päässyt eteen eikä taakse. Autoin sen nurmikolle ratamojen suojaan ja jatkoin kohti kuntosalia. Siitäkin tuli hyvä fiilis, kun autoin lötkön suojaan kuivumasta auringolta. Tunsin, kuinka tässä päivässä on NIIN HYVÄ karma kohdallaan.

Uimahallille mentäessä nousin nopsaan ainakin 30 porrasta ylös. Ajattelin hienoa, että olen näin hyvässä kunnossa. Portaat eivät tunnu missään. Sitten superkortin hujautus älylaitteeseen ja laskeutumaan portaita kohti uima-allasosastoa. Muutama askel ja vasemman jalan pohkeessa tuntui poks. En voinut ottaa askeltakaan. Kapusin takaisin uimahallin vastaanoton aulaan. Päässä sumeni ja kylmähiki iski pintaan. Kipu oli kova. Heittäydyn maahan pitkälleen ja pitelin jalkaani. Uimahallin osaavat valvojat toivat jääpussin ja tekivät komperession jalalle, joka laitettin koholle. Oikeaaikaisella ensiavulla vamma jäänee pieneksi, kun vältyin verenpurkautumilta, jotka voisivat hidastaa paranemista.

Olen ollut viikon jalka levossa. Se hyvä puoli tässä paikoillaan olemisessa on ollut, että olen saanut valmiiksi yritykseni Katri Luukka Solutions kotisivut. Väillä olen loikkinut eteenpäin kyynärsauvoilla, mikä on itseasiassa aikamoinen kuntosuoritus päivittäin. Loppuviikosta olen seurannut Mikko Ilosen pelin etenemistä USPGA Oak Hillissä Samalla olen miettinyt, mistä oikein on kysymys tuon "selittämättömän" kanssa. Miksi jalan piti loukkaantua juuri nyt, kun golfpelikauteni oli parhaimmillaan? Miksi juuri nyt, kun olen aloittamassa uraani yrittäjänä. Mitä näistä vastoinkäymisistäni voisin ottaa opikseni? Entä, mitä Mikko on mahtanut oppia ensimmäisessä USPGAssa Oak Hill kisassa itsestään ja pelaamisestaan.


Selittäviä vai selittämättömiä selityksiä
Mikko Ilosella oli ensimmäisen pelipäivän jälkeen selitys kohdallaan. Sillä ensimmäisen pelikierroksen T91 sijoitus 156:n pelaajan joukosta johtui ukkos- ja sämpyläselityksestä. Ukkonen aiheutti tunnin pelitauon ja tuli syötyä sämpylä ja siitä seurasi "sokerihumala"... ja siitä seurasi verensokerin heittelyt ja kehno pelitulos. Se oli yksinkertainen, looginen ja uskottava selitys. Miksi on niin paljon helpompaa hakea selityksiä ulkopuolisista tekijöitä kuin itsestä? Voisihan sen ajatella olevan niinkin, että ukkossade sopivasti kosteutti greenejä, jotka ovat kuulemma nopeat USAssa. Toisaalta, ehkä oli parempi, että Mikko söi sämpylän, sillä muutenhan puhti olisi ollut lyönneistä kokonaan pois loppukierroksen aikana. Miksi me yleensä oletamme, että teoilla on aina jokin välitön syy-seuraus-suhde lopputulokseen?

Miksi itsekkään tässä murehdin yhtä koipea tai loppukesän menetettyjä pelikierroksia. Kaikessa on aina positiiviset puolensa. Sain keskeneräiset kotisivuni valmiiksi. Huomasin heti yrittäjäurani alussa, miten tärkeää on hoitaa yrittäjän vakuutusasiat kuntoon, kun olen itseni työllistäjä. Ympärilläni on joukko läheisiä ja ystäviä, jotka välittävät ja auttavat arjen sujumisessa. Sain käyttööni suola- ja kaalinlehtihauteen ohjeita, joilla lievitin turvotusta jalassani. Kiitos ystävilleni vinkeistä. Suosittelen niitä muillekkin jalkavammaisille. Kyllä tämä tästä. Tosin hoitava lääkäri sanoi pessimistisesti, että "se ei ole ollenkaan harvinaista, että voi se pohje poksahtaa uudellenkin ennen kuin lopullisesti paranee" :) ... tai ehkä hän olikin vain realisti, joka oli riittävän monta pohjevammaa nähnyt, ;).

Toisen pelipäivän jälkeen myös Mikko oli löytänyt toisenlaisen näkökulman sille, ettei hän edennyt jatkoon USPGAssa.  "Tämä oli nyt oma taso" ja ""Lyönnissä on tunne, että se menee oikealle. Vasemmalle menneet lyönnit olivat ylireagointia siihen.". Mikko oli siirtynyt ulkoisista selityksistä pohtimaan oman tunnepelinsä yhteyttä pelisuoritukseensa. Tämä on hyvä lähtökohta jatkoa ajatellen. Nyt, kun svingi on kohdallaan ja tunnepelikin löytyy kohdalleen, niin Mikolla on varmasti kaikki edellytykset menestyä golfhuipulla. Toivotaan, että Mikon nimikirjoitus tuloskortissani (14.7.2011) tulee olemaan eräänä päivänä erittäin kallis.

Nöyränä selittämättömän kanssa
Siihen lopputulokseen tässä viikon kestäneessä pohdinnassani olen tullut, että meillä jokaisella on omat rajamme, joiden puitteissa pystymme omaa toimintaamme säätelemään ajatuksina, tunteina, tahtomisena ja tekemisenä niin golfatessa kuin muussakin elämässä. Sitten mukaan tulee "selittämätön", joka ei kysy tullessan meiltä: "olisiko nyt sopiva hetki vastoinkäymiselle". Se vain tulee, kun on tullakseen. Eihän tässä voi olla muuta kuin nöyrä elämän selittämättömyyksien ääressä, kun koskaan ei voi tietää, mitä seuraavan kulman takaa tulee vastaan.

Katolisen tyttökoulun johtaja Brother John sanoi minulle aikanaan päiväntasajan lähelle rakennetussa koulussa Keniassa, että "Materi's Girls' Centre is my life and it's my wife". Toivon todella, että Mikko saavuttaa haluamiaan voittoja golfurallaan.  Mikolle golf on varmasti myös kutsumus ja koko elämä kuten Brother Johnille oli tyttökoulun johtaminen. Itselleni golf on edellenkin vain rakas harrastus. Tulen siinä saavuttamaan juuri sellaisia asioita, joita kroppani ja tunnepelini antavat myöten tai missä määrin selittämätön ei tule puuttumaan pelaamiseni. Ovatkohan muuten golfin Mulligan ja selittämätön sukulaisia keskenään, ;)?

Mikko Ilosen signeenaus tuloskortissani 14.7.2011

Golfresepti: 1, 2, 3, relax & huispaus

Viides golfkesä alkaa olla yli puolenvälin. Tänä vuonna olen pelannut 22 kierrosta golfia. joista 12 kierrosta kesän aikana. Vasta viimeisillä kierroksilla pelifiilis on alkanut pikkuhiljaa löytymään kohdalleen. Ajattelin kirjoittaa ylös golfreseptin eli muistilistan rituaaleistani, joiden avulla saan yleensä paremman yhteyden kehon ja mielen tunnemuistin välille pelin aikana. Ja kas kummaa, mitä useammin muistan toistaa näitä rituaalejani, niin sitä useammin ne alkavat muodostua  rutiineiksi pelikauden aikana. Tällä golfreseptilläni svingi on ollut paremmin kohdallaan ja on tullut myös niitä kaivattuja onnistumisen kokemuksia pelatessa.

Golfresepti

1. Visualisointi
Ennen jokaista avaus-, väylä-, punkkeri-, vesieste-, lähestymis- ja puttauslyöntiä katson pallon takaa, minne aion lyönnin päätyvän. Katsomisen lopuksi teen mielikuvan siitä, minne PÄÄTÄN lyönnin päätyvän ja teen mailavalinnan. Sitten pysyn päätöksessäni koko lyönnin ajan.

2. OSAAN

1) Ote, mailan pitää tuntua hyvältä kämmenpohjassa, siksi huiskin mailaa edestakaisin
2) Suuntaus, mailan avulla jalat oikeaan suuntaan,
3) Asento, laitan mailan lyöntikohdalle ja hakeudun kropallani sopivan matkan päähän pallosta,
4) Ahteri kohdalleen ja jalat myös,
5) Nojaan eteen niin, että selässä on hyvä asento.

Samalla, kun olen tämän teknisenpuolen stemmannut kohdalleen, niin olen päättänyt, että minä OSAAN tämän homman. 

3. Pallo katseen vankina
Ennen lyöntiä pysähdyn hetkeksi paikalleen pallon ääreen niin, että pallo on katseen vankina. Se suorastaan nousee ilmaan nurmelta, kun sitä katson. Siinä me ollaan kahdestaan: vain minä ja pallo. Pää on tyhjä ei yhtään ajatusta menneistä. Siellä on kaikki hyvin. Mennyt on mennyttä. Ei yhtään ajatusta tulevasta. Se kaikki on vasta edessäpäin. Tulevaisuuteen ei voi vielä vaikuttaa. On vain käytössä tämä yksi hetki pallon kanssa, joten nautinpa siitä.


4. Relax
Kun rituaalit ovat kasassa. Tiedän, minne aion lyödä. Kropan asento tuntuu hyvältä. Mailanvarsi tuntuu hyvältä kämmenpohjassa. Näen vain pallon. Sanon itselleni relax ja sen avulla anna itselleni luvan ottaa kaiken ylimääräisen puristuksen ja yrityksen pois lyönnistä. Ajattelen jotain mukavaa ja postiivista asiaa, josta minulle tulee hyvä fiilis. Tunnen sen hyvän fiiliksen ja sitten on "huispauksen" vuoro.


5. Huispaus
Mailan taakseveto on HUIS ja eteenveto on PAUS. Huispauksen puolessa välissä maila osuu palloon. Vasta, kun lyönnin paus-osa on päättynyt katson, minne pallo lensi.

Siinä se on minun golfresepti. Golf on ihan helppo peli, ;). Ei muuta, kun golfsoppaa keittelemään...

Nevas 27.7.2013

100 kierrosta golfia oman osaamiseni ja osaamattomuuteni kanssa

Heinäkuun 24:s päivä pelasin 100:nen kierroksen golfia. Tänä vuonna olen pelannut golfia 21 kierrosta, joista 11 kierrosta Suomessa kesän aikana. Olen golfannut viimeisen viiden vuoden aikana vaihtelevasti 10-40 kierrosta/vuosi. Tähän määrään olen laskenut mukaan vain täydet 18-väylän pelit. 100 kierrosta tarkoittaa käytännössä 100 päivää eli vähän yli kolme kuukautta tämän harrastuksen parissa. Nykyisen tasoitukseni (hcp 33.2) taistelin kolmessa vuodessa alle 36, jotta pääsen pelaamaan muillekin kuin kotikentälleni.

Onko tämä määrä vähän vai paljon? Pelasin kerran aikaisemmin kierroksen golfia minua 10 vuotta vanhemman Rouva Tyytymättömän kanssa. Rouva Tyytymätön pelaa vuosittain 100 kierrosta golfia. Hän mielestä pelikierrosteni määrä kuulosti vähäiseltä, mutta itselleni se on ollut sopivasti. Vaikka olisinkin mukavaa pelata enemmän golfia, niin minulla ei ole ollut siihen yksinkertaisesti enempää aikaa. Haluan tehdä kesäisin muutakin kuin golfata. Toisaalta mietin myös sitä, että haluanko jäädä golfin koukkuun yhtään enempää kuin jo tällä hetkellä olen. Vielä nykyisin osaan iloita pienistäkin onnistumisen kokemuksistani pelaamisen aikana. Kokeneempi kilpagolfaaja Rouva Tyytymätön murehti pelaamistaan vaikka teki yhden birdien, muutaman parin, lukuisia bogeja ja vain muutamalta väylältä ei tullut pisteitä. Jos kilpagolf tekee tyytymättömäksi ja epäsosiaaliseksi kylmäköksi, niin sellaiseksi en halua tulla. Ehkä tämä onkin se juttu. Haluan nauttia vain golfista pelinä sen kaikkine mukana tuomineen asioineen. En siis nauti golfista kilpapelaamisena, jolloin se alkaa muodostua suorittamiseksi, josta on ilo kaukana pelaamisen aikana.

Kotojärvi Golf, Väylä 12, hcp 1, 23.6.2013

Osaamisen ja osaamattomuuden tunnetilat
Pelasin omalle tasoitukselleni tänä kesänä ensimmäisen kerran heinäkuun alussa 18:sta kierroksen jälkeen. Mikä mahtava fiilis ja sitä onnistumisen kokemusta oli ihan pakko tuulettaa Facebookin Golf Tunnepeli ryhmässä. Sitä edeltävillä pelikerroilla en vain saanut tuntumaa kohdalleen lyönneissäni. Oivallus löytyi, kun huomasin, että tunnen onnistuneen lyönnin käsissäni jo ennen varsinaista lyöntiä. Tämän vuoksi huiskin mailaa etukäteen ja hain "lyöntifiilistä" kohdalleen kämmenpohjani tuntemusten kautta. Näin fiilistelemällä lyönti/svingi löytyi takaisin jostain kehoni tunnemuistista, jonne se oli kadonnut viime talven pitkän pelaamattoman kauden aikana.

Mikä mahtava tunne siitä seurasi, kun OSASIN taas tehdä svingin ja pallot menivät sinne minne olin ajatellutkin... ainakin enimmäkseen :) Golf on ainakin omalla kohdallani jatkuvaa tasapainottelua osaamiseni ja osaamattomuuteni kanssa jokaisella lyönnillä, väylällä ja kentällä. Olen Golf tunnepeli kirjassa jaotellut osaamiseen ja osaamattomuuteen liittyviä tunnetiloja seuraavasti.

Näitä osaamiseen ja osaamattomuuteen liittyviä tunnetiloja on varmasti paljon enemmän.  Ne myöskin vaihtelevat johtuen esimerkiksi sosiaalisesta tilanteesta  ja siitä minkälainen fiilis peliryhmälle syntyy pelitilanteessa. Toisaalta, kun osaamiseni kehittyy golfia pelatessa, siinä samalla kehittyvät myös omat itsesäätelytaitoni, miten omaan osaamiseeni ja/tai osaamattomuuteeni suhtaudun ja miten tunnepeliäni näytän myös kanssapelaajille pelin aikana ja sen jälkeen.

Jo vuosikymmeniä psykologiassa on ollut vallalla käsitys, että ns. perustunteet: onnellisuus, surullisuus, pelko, inho, viha ja yllätys ovat yleismaailmallisia ja havaittavissa kasvoilta. Uusin tutkimus kuitenkin kyseenalaistaa tämän teorian.  Mitä, jos minäkin tein virheen ja tulkitsin väärin Rouva Tyytymättömän sanatonta viestintää ja vähemmän sosiaalista käyttäytymistä pelitilanteessa. Ehkä hän oli hyvinkin iloinen ja onnellinen pelisuorituksestaan, muttei vaan näyttänyt sitä kanssapelaajilleen. Mistä sitä voi koskaan tietää, mitä toisen ihmisen päässä oikeasti liikkuu, kun me kaikki ihmiset olemme kuitenkin hyvin erilaisia.

Pohdintani jatkuu; asetanko golfharrastukselleni lainkaan mitään jatkotavoitteita, riittääkö minulle, että tasoitukseni pysyisi siellä vähän alle 36 lukemissa, pelaisinko edelleen vain kymmeniä kierroksia vuodessa vai tähtäänkö joskus jopa sataan kierrokseen vuodessa. 

Siis sitä tässä mietin, miten paljon annan golfille tilaa tulla osaksi elämääni.

Golfbongareille kysymys: mikä kenttä on alla olevassa kuvassa?

Golf tunnepeliä Pickalan Parkilla

Kesän kolmas pelikierrokseni oli Pickalan Park-kentällä. Pickala oli minulle uusi kokemus, joten kyselin Golf Tunnepeli-ryhmässä , että, mitä kentästä olisi hyvä tietää etukäteen. Väylä 17 mainittiin etukäteen kentän kohtana, joka kannattaa ottaa varovasti. Näkymä väyältä 17 ei mielestäni ollut mitenkään haasteellisen oloinen; suora väylä, jossa on vähän ylämäkeä.

Pickala Park väylä 17 To 13.6.2013

Avauslyönti osui kohdalleen ja siitä muutamalla lyönnillä greenille, jossa lippu oli etureunalla. Greenillä ollessa selvisi, miksi väylästä varoitettiin etukäteen. Perässä keltaisilta pelaava ryhmä mätti  palloja mäntyihin niin, että metsä raikui. Siis joskus väylä 17 saattaa olla liian kapea ja lippukin voi olla väärässä paikassa eli tällä kertaa liian edessä. Se on sitä golfin tunnepeliä, :).

Itse sain etu 9:ltä vain muutaman pisteen, mutta toinen puoli meni jo paremmin. Onneksi pelikaverini eli opiskelukaverini ja ystäväni yli 30 vuoden takaa vihjasi minulle kauniisti, että... kun hän oli ollut pelaamassa, niin sellainen kokenut sinkkupelaaja (hcp < 10) oli sanonut hänelle, että toi sun tee voisi olla matalammalla tuohon sun draivaussvingiin. Niinpä hän oli laskenut teen korkeutta ja avauslyönnit olivat sen jälkeen osuneet paremmin kohdalleen.

Sanavalinnoilla on merkitystä. Voiko sen kauniimmin sanoa toiselle ihmiselle, että tällainenkin mahdollisuus voisi olla olemassa kuten hänelle oli käynyt. Niinpä laskin teetä alaspäin ja voi ihmettä, kun lyönnit alkoivat osua paremmin kohdalleen. Seuraavaksi aloin miettiä, mitä muuta esimerkiksi golfopeni ProJenni on minulle opettanut. Ensimmäiseksi tuli mieleeni lyöntilinjan suuntaaminen. Kas kummaa, kun aloin mailalla linjata lyöntejäni, niin osumat menivät kohdalleen ja pallo alkoi päätymään sinne, minne oli tarkoituskin päätyä. Toivottavasti alkaisin jo muistamaan sen, ettei palloa kannata lyödä, jollei ole suunta selvillä, minne tähtää ja mikä on päämäärä. Kolmas oppini tulee olemaan se sama  vanha oppi, joka ei vaan meinaa tarttua päähäni. Se on, että PYSÄHDY SIIHEN PALLON ÄÄREEN 3 SEKUNNIN AJAKSI ja ota sellainen katse palloon kuin PALLO OLISI KATSEEN VANKINA. Ei ole mikään kiire, joten ÄLÄ KATSO PALLON PERÄÄN. Kyllä pelikaverit kertovat, minne pallo menee, jos en sitä itse  huomaa.

Näillä kolmella opilla: 1) avausteen korkeus kohdalleen, 2) jokaisen pallon lyöntilinjaukseen vähän aikaa ja 3) pallo katseen vankina kohti uusia golf tunnepeli kokemuksia. Tavoitteenani olisi löytää se fiilis takaisin, jolla pelaisin taas omalla tasoitukselleni tänäkin kesänä.

Pickalan klubi on kauniisti hoidettu

Tämä tunnepeli tarina alkoi Pickalasta ja se sinne päättyköön. Pickalan klubilla oli kaikki kohdallaan. Caddiemasterin toimistossa ja ravintolassa oli  hyvää palvelua, joista tuli hyvät fiilikset jo ennen peliä. Niin klubi ympäristöineen kuin väylätkin olivat hyvin hoidettuja, joten niistäkin tuli hyvät fiilikset pelaamiselle.

Vaikka pelisuorituksessani oli vielä paljon parantamista, niin kokonaisuutena fiilikset olivat kuitenkin  reilusti  kohdallaan pelin jälkeen. Haluan vielä palata takaisin  ja pelata myös Seaside- ja Forest- kentät tämän kesän aikana Pickalassa.

Onko tämän blogin lukijoilla jotain vastaavia pelikokemuksia pelikauden avaamisesta ja/tai, mitä mahtaa olla odotettavissa Seaside- ja Forest-kentillä Pickalassa?

Onko sosiaaligolfaaja muuttumassa sattumalta kilpagolfaajaksi?

Siitä on tasan viikko aikaa, kun aloitin pelikauteni Classicilla Vierumäellä. Viikossa ehtii tapahtumaan uskomattoman paljon asioita. Jos nyt jättää työasiat pois, niin päällimmäisenä sieltä nousee mieleeni kaksi asiaa; avoimen dialogisen vuorovaikutustaitojen opiskelu ja yllätys, yllätys - golfaaminen. Eikä se ole mikään yllätys, että näissä molemmissa asioissa on hyvin paljon yhtymäkohtia. Se vain on yllätystä tai sattumaa, että molemmat tapahtuivat Aulangolla.

Aulangon Hugo kentän avausväylä

En tilannut seminaarin ajaksi hotellihuonetta niin, että siitä olisi näkymä Hugo-golfkentän avausväylälle, niin vain sattui käymään. Myöskin se oli sattumaa, että tuli juteltua samassa sempassa yli 200 ihmisen joukosta sellaisen henkilön kanssa, joka myös pelaa golfia. Niinpä sempan toisen päivän iltana, pelasin uuden tuttavuuden kanssa golfia Hugolla ja samalla keskustelimme avoimesta dialogisesta vuorovaikutuksesta. Se vasta olikin mukava pelikokemus, jossa yhdessä pelikaverin kanssa haettiin keskustellen ratkaisuja yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin. Siitä syntyikin idea, että taidakin jatkossa alkaa järjestämään terapia- ja  työnohjauspalveluitani sekä työyhteisövalmennuksia perinteisen toimiston sijaan myös pelikentällä.

Elämä on täynnä mainioita sattumia. Mutta, ovatko ne sittenkään sattumia vai jospa kyse onkin siitä, että, kun ei "pidättele itseään kiinni" jossain vanhoissa käyttäytymismalleissa, niin sitten alkaakin tapahtumaan. Ikään kuin antaa uusien mahdollisuuksien ja samalla ehkä myös uusien ja parempienkin asioiden tapahtua itselleen niin golfissa kuin muissakin elämän osa-alueissa. Entä, voisiko sosiaaligolfaajasta tulla kilpagolfaaja vaikka sattuman kautta?

Tämän viikon aikana on Facebookin Golf Tunnepeli ryhmässä käyty keskustelua yliyrittämisestä golfinpelaamisessa. Facebookin Golfkenttäbongarit ryhmässä on taas bongailtu kenttiä. Tuon kuvani Hugolta tunnisti kenttäbongari muutamassa sekunnissa. Näitä kaikkia asioita: 1) avoimen dialogisen vuorovaikutuksen taitoja, 2) golfin yliyrittämistä tunnepelinä ja 3) golfkenttien merkitystä itselle pohtien sitten valmistauduin lauantaina pidettyyn ensimmäiseen oikeaan golfkisaani Aulangon Everstillä. Ensimmäinen oikea kisa sen vuoksi, sillä sorry vaan ProJenni mutta en oikein laske niitä sinun viikkokisoja oikeiksi kisoiksi omalla kohdallani. Noihin Jennin viikkokisoihin vaan huomaan päässeeni tai joutuneeni aina vähän niin kuin vahingossa peliviikon aikana. Tähän naisyrittäjien kisaan ilmoittauduin ihan itse, vaikka olenkin sosiaaligolfaaja, ;).

Dialogisemppa jäi jatkumaan lauantaina Aulangolle, kun suuntasin puolen päivän aikaan kohti Eversti-kenttää valmistautumaan kisaani. Tyypilliseen tapaani olin taas hyvissä ajoin klubitalolla. Istuin terassille odottelemaan kilpasisariani. Fiilistelin, missä mennään tällä kentällä. Istuin siinä itsekseni, mutta en voinut olla kuulematta tarinoita, mitä golfaajat puhuivat pelistään siirtyessään 9 väylältä 10 väylälle. Niistä tarinoista tuli mieleeni lapsuuteni 1960-luvulla maalla, kun kylän miehet kokoontuivat tuvanpöydän ääreen puhumaan sotajuttujaan, mistä kaikesta he olivatkaan selviytyneet rintamalla. Siitä tulikin mieleeni ajatus, että golfaaminen taitaakin olla täynnä erilaisia selvitymistarinoita. Toisaalta siinä mieslauman puheissa oli myös jotain sellaista "metsästysretken" fiilistä. Ihan kuin saalis olisi pääsemäisillään karkuun ja kiinni pitäisi saada... jaksaa jaksaa vielä loput yhdeksän väylää.

No, sitten pääsin  minäkin kokeilemaan kilpagolfin sopivuutta itselleni. Omassa pelissäni olivat "dialogisen vuorovaikutuksen"- taidot kohdallaan yhdessä Tarun ja Niinan kanssa. Meillä oli tosi hauskaa, kun saatiin peli käyntiin. Oltiinko me sosiaaligolfia vai kilpagolfaajia vai sosiaalisia kilpagolfaajia  vai kilpailevia sosiaaligolfaajia? Sillä nyt ei ole oikeastaan väliä, mistä ryhmästä itsensä tunnistaisi. Oleellista itselleni oli, etten pelin aikana edes muistanut, että olin keskellä kilpagolf-tapahtumaa. Eihän sitä muuten olisi jaksanut mennä siksakkia pallon perässä väylän laidasta laitaan.

Eversti- kentällä oli sopivasti kaikkea; vettä, mäkiä, bunkkereita, syvää raffia ja lopuksi liukkaat greenit. Joillakin väylillä tuli sellainen tuttuuden tunne kuin olisin ollut pelaamassa Peuramaalla... siellä oli jotain samaa. Kelit olivat kohdallaan; aurinko paistoi ja tuulta oli sopivasti, ettei sieltäkään löytynyt mitään selittäviä tekijöitä pelisuoritukselleni... siis kaikki oli taas itsestäni kiinni.

Oman ensimmäisen golftunnepeli- kilpailuni voisin tiivistää siihen, että joo... yliyrittämistä suhtessa omiin taitoihin riitti läpi koko pelin. Oma peruskuntoni saisi olla PALJON PAREMPI, sillä yli neljän tunnin kuntosuoritus vaatii oikeasti myös fyysistä jaksamista. Sitten sen tunnepeli osuus. Viimeisellä väylällä sanoin Tarulle, että tämä on IHAN PASKA PELI. Mä en ymmärrä, miksi ihmiset kulkee pitkin pientareita etsien ja  hakaten palloja. Eikö niillä todellakaan ole mitään parempaa tekemistä vapaa-aikana. Sitten tultiin viimeisen väylän viimeistä edelliselle lyönnille. Löin väyläpuulla "SATTUMALTA" pitkän kaaren kumpareen yli lähelle greeniä. En nähnyt, minne se pallo meni. Sanoin Tarulle naureskellen, että jos  pallo meni bunkkeriin, niin sitten mä lyön sen sieltä kerralla kuppiin. Pallo ei ollut bunkkerissa vaan noin 10 metrin päässä ruoholla. Kun menin pallon luo, en miettinyt mitään, vaan chippasin sen pallon kerralla kuppiin. Mikä IHANA ÄÄNI. Siis, se pitää paikkansa, että lipputanko on greenillä sitä varten, että se pysäyttää pallon kuppiin. Sain viimeiseltä väylältä 3 pistettä ja kaikki menneet oli taas unohdettu. Golf on NIIIIIIN HIENO PELI!!!.

Eikä siinä vielä kaikki. Kun tuli palkintojen jakamisen aika, en ollut uskoa dialogisen vuorovaikutuksen taitoihin harjaantuneita korviani, kun kuulin nimeni mainittavan. Mitä minäkö? Nyt on tullut caddiemasterille virhe, kun on syöttänyt tuloskortin järjestelmään. No sehän tästä oikeasta ensimmäisestä kilpagolf-kokemuksesta vielä seurasi, että sain lahjakortin personal trainerille. Lahjakortin alareunassa lukee:
ELÄKÖÖN HYVÄ OLO - FOREVER.

Mutta, olenko siirtymässä sosiaaligolfaajasta kilpagolfaajaksi kuten tämän blogin otikossa kyselin. Vastaukseni on "never say never". Sillä en osaa sanoa sitä vielä. Mitä, jos sisälläni asustaakin pieni kilpagolfaaja, jolle en ole vielä antanut mahdollisuutta päästä kokeilemaan, missä omat golfpelini rajat kulkevat. Mutta toisaalta, mitä minä sillä tiedolla teen, jossa lähtisin selvittämään kilpagolfin keinoin omaa mahdollista alinta hcp-tasoani. En tee sillä tiedolla oikeasti yhtään mitään. Minusta on vain hauskaa pelalta golfia. Enkä halua edelleenkään, että golfin pelaaminen muuttuisi suorittamiseksi, jonka ääressä pitäisi rataa. Niinpä keskeneräinen tutkimusmatkani kohti golfin tunnepelin salaisuuksia jatkuu edelleen.

Golfpelin isot ja pienet avaukset

Lauantai kesäkuun ensimmäinen päivä oli hieno päivä avata viides pelikauteni Vierumäen Classicilla. Aamulla oli hieman pilvistä, mutta se ei haitannut. Lämpöä oli mukavasti 16 astetta. Kaikki oli kohdallaan avauskierrokselle, kun ilma oli täynnä huumaavaa kielontuoksua.

Kierroksen alkuun muistutus pukeutumisesta

Ennen kuin aloitin peliä, kertasin mielessäni, miten aikaisemmat pelikauteni olivat menneet. Muistan hyvin, kun syksyllä 2009 päätin ensimmäisen pelikauteni 10 kierroksen jälkeen tasoitukseen 54 juuri tällä samalla kentällä. Classic tulee olemaan minulle aina merkityksellinen kenttä, sillä siellä olen opetellut pelaamaan golfia ja se on jotenkin aina pitänyt minua otteessaan.

Tänään pelaamiseni käynnistyi mukavissa fiiliksissä. Edellä oleva ryhmä eteni ripeästi, eikä takana ollut peliryhmää puhaltamassa niskaan. Kentällä oli tilaa pelata, sillä suurin osa suomalaisista taisi olla ylioppilas- ja muissa valmistujaisjuhlissa.

ProJennin ja minun kirjoittaman Golf Tunnepeli kirjan ensimmäisen luvun nimi on pelin avaus. Olen edelleen samaa mieltä siitä, että sillä on suuri merkitys minulle, miten pelin avaus lähtee käyntiin. Olen huomannut, että itselläni on monenlaisia pieniä rituaaleja, joiden avulla jotenkin viritän itseni peliin. Haluan olla hyvissä ajoin kentällä, käydä lyömässä vähän palloja rangella ja tehdä ainakin muutaman putin. Jotenkin on kiva vain olla rauhassa ja fiilistellä vähän aikaa ennen pelini alkua.

Golfkierros on oikeastaan täynnä avauksia, sillä jokainen lyönti on aina uusi avaus ja samalla uusi mahdollisuus. Se pieni hetki pallon ääressä on tärkeintä, kun osaan unohtaa menneet, enkä haikaile tulevaa ja osaan samalla sulkea kaiken muun pois ajattelustani. Joka kerran, kun tein epäonnistuneen lyönnin, niin samalla huomasin, että en ollut pitänyt katsettani palloon loppuun asti. Tälle kesälle keskeinen oppini tulee taas olemaan se sama, "pidä katse pallossa loppuun asti ja unohda kaikki muu". Katsotaan, miten tässä edistyn tämän kesän aikana.

Väylien 13- & 14 välissä asustaa kyykäärmeitä

Classicilla avausväylällä muistutettiin asiallisesta pukeutumisesta kierroksen alussa ja siitä, että kentällä on käärmeitä. Oma asuni oli kohdallaan, sillä itikat eivät päässet syömään monista yrityksistä huolimatta. Tuo käärmevaroitus osoittauti tarpeelliseksi, sillä väylien 13 ja 14 välillä lötkötteli kaksi kyykäärmettä. Niillä ei ollut kiire minnekkään. Päin vastoin tuijottivat takaisin, että "hei tämä on kuule meidän aluetta, mitäs täällä teet". Nuo väylät 13 & 14 menivät itseltäni parhaiten, sillä sain molemmista 3 pistettä. Käärmeet siis tsemppasivat minussa hyvät energiat liikkeelle, :).

Kauden avauskierros sujui todella mukavissa fiiliksissä. Ennen kuin päätösväylä 18 käynnistyi, niin oli mukava huomata, että se olin minä, joka tällä kertaa näytin tahdin Classicille. Siitä tulee se mukava fiilis, josta alkaa huomata kuinka golf alkaa taas koukuttamaan. Viikon päästä pelaan Aulangolla. Menisipä ensi viikko nopeasti, niin pääsisin taas kokeilemaan, minkälaista tunnepeliä siellä on tarjolla.

Tämän blogin lukijat ovat tervetulleita mukaan myös Facebookin Golf- Tunnepeli ryhmään.

Mielikuvaputtausta

Timo Suhonen on avannut golfkautta Irlannissa hakemalla uutta puttaus- moodia pelaamiseen. Tässä Timon tarina mielikuvaputtauksesta.

 Uskon olevani kohtuullisen hyvä puttaamaan omalle tasolleni. Olen aiheesta pitänyt kirjaa ja yleensä putteja kierroksella tulee 31-32. Näin on ollut jo vuosikaudet; ainakin 10 viimeistä vuotta. Peli takkuaa muualla kun ei kulje, mutta puttaus on aina ollut omasta mielestäni kohdillaan. Vähäiset putit johtuvat myös (osittain) siitä että griiniosumia tulee vähän ja chippi tuo pallon lähelle reikää. Yleensä...

Tekniikani on hyvin klassinen, luulisin: grippi ja hartiat muodostavat kolmion ja nenä on suoraan pallon päällä. Maila liikkuu kolmiota keinuttamalla. Muu osa minusta pysyy paikallaan.

Mentaaliharjoituksena olen vuosikausia putatessa pitänyt kaksivaiheista harjoitetta, jota olen sitten kentälläkin käyttänyt. Jos pallo on reilusti putterin mittaa kauempana, niin olen asettanut tavoitteeksi saada pallon puttaamalla korkeintaan mailan mitan päähän reiästä. Eli en ole edes tietoisesti tähdännyt palloa kuppiin vaan kupin ympäristöön. Jos pallo on noin putterin mitan päässä tai vähän kauempana, niin tavoittelen gripin kokoista ympyrää reikä keskipisteenä. Vasta viimeisen vajaan metrin päästä koitan oikeasti saada pallon kuppiin. Pallon kanssa harjoitelellessa 90% ajasta kuluu noiden 60-80 senttisten puttien kanssa. Vain muutama pitkä putti, jolla haetaan tuntumaa greenin nopeuteen.

Tämä on toiminut, ja aina välillä pitkäkin putti uppoaa. Uskon tietynlaisen vapautuneisuuden ja suorituspaineen poissaolon vaikuttavan asiaan: on OK, jos putti ei uppoa. Pystyn paremmin keskittymään itse puttiin kun ei ole itse aiheutettua painetta pallon saamisesta kuppiin. Suorituksesta tulee rennompi.

Viime syksynä luin kasan golfiin/puttaukseen liittyviä mentaaliharjoituksia ja kirjoja. Yhteisenä asiana kaikissa kirjoissa oli tarkan kohteen valinta: reikä ei riitä, vaan pitää valita, minkä ruohonlehden kohdalta haluaa pallon menevän reikään. Otin tämän ajatuksen mentaaliharjoituksiin mukaan. Aluksi kerran viikossa ja kevättalvella kolme kertaa viikossa. Maaliskuussa aloitettu golf-kausi sitten toi totuuden esille. Kolmella ensimmäisellä kierroksella putteja tarvittiin 36 kierrosta kohti. Siis enemmän kuin pitkän ajan keskiarvo. 

Tämä jäi vaivaamaan mieltä ja lopulta päätin neljännellä kierroksella palata takaisin vanhaan ajatusmalliin "sinne päin" puttaamisesta. Tuloksena oli 31 putin kierros. Ja fiilis siitä että putterin kanssa oli paljon hauskempaa ja rennompaa kun ei ollut suorituspaineita. Nyt sitten pitäisi miettiä että mitä jatkossa tehdä. Luultavasti pidän kiinni vanhasta ajatuksesta ja rennosta puttauksesta. 

Toinen asia jota mentaaliharjoittelin sydäntalven ajan oli pitkillä mailoilla ja varsinkin draiverilla lavan sulkeminen ajoissa ennen osumaa. Se on tahtonut jäädä enemmän ja vähemmän auki ja seurauksena on ollut enempi tai vähempi oikealle kaartunut pallo. Asia on nyt korjattu ja avaus löytyy väylältä yli kymmenen kertaa kierroksessa, Itse uskon että parin kuukauden mielikuvaharjoittelu auttoi saamaan lavan kiinni ajoissa ja lyönnit suoristumaan. 

Ja loppukevennys: itse olen huomannut kumman korrelaation tiin hajoamisen ja hyvän tuloksen välillä. Mitä enemmän tiitä menee poikki avauksissa, sitä paremman tuloksen pelaan. 

Oikealla oleva vanha putteri on bagissä vaikeiden paikkojen varamailana

Kauniit väylät ovat golfin suola - Campoamor 1. väylä 10.4.2013