Golfpelin isot ja pienet avaukset

Lauantai kesäkuun ensimmäinen päivä oli hieno päivä avata viides pelikauteni Vierumäen Classicilla. Aamulla oli hieman pilvistä, mutta se ei haitannut. Lämpöä oli mukavasti 16 astetta. Kaikki oli kohdallaan avauskierrokselle, kun ilma oli täynnä huumaavaa kielontuoksua.

Kierroksen alkuun muistutus pukeutumisesta

Ennen kuin aloitin peliä, kertasin mielessäni, miten aikaisemmat pelikauteni olivat menneet. Muistan hyvin, kun syksyllä 2009 päätin ensimmäisen pelikauteni 10 kierroksen jälkeen tasoitukseen 54 juuri tällä samalla kentällä. Classic tulee olemaan minulle aina merkityksellinen kenttä, sillä siellä olen opetellut pelaamaan golfia ja se on jotenkin aina pitänyt minua otteessaan.

Tänään pelaamiseni käynnistyi mukavissa fiiliksissä. Edellä oleva ryhmä eteni ripeästi, eikä takana ollut peliryhmää puhaltamassa niskaan. Kentällä oli tilaa pelata, sillä suurin osa suomalaisista taisi olla ylioppilas- ja muissa valmistujaisjuhlissa.

ProJennin ja minun kirjoittaman Golf Tunnepeli kirjan ensimmäisen luvun nimi on pelin avaus. Olen edelleen samaa mieltä siitä, että sillä on suuri merkitys minulle, miten pelin avaus lähtee käyntiin. Olen huomannut, että itselläni on monenlaisia pieniä rituaaleja, joiden avulla jotenkin viritän itseni peliin. Haluan olla hyvissä ajoin kentällä, käydä lyömässä vähän palloja rangella ja tehdä ainakin muutaman putin. Jotenkin on kiva vain olla rauhassa ja fiilistellä vähän aikaa ennen pelini alkua.

Golfkierros on oikeastaan täynnä avauksia, sillä jokainen lyönti on aina uusi avaus ja samalla uusi mahdollisuus. Se pieni hetki pallon ääressä on tärkeintä, kun osaan unohtaa menneet, enkä haikaile tulevaa ja osaan samalla sulkea kaiken muun pois ajattelustani. Joka kerran, kun tein epäonnistuneen lyönnin, niin samalla huomasin, että en ollut pitänyt katsettani palloon loppuun asti. Tälle kesälle keskeinen oppini tulee taas olemaan se sama, "pidä katse pallossa loppuun asti ja unohda kaikki muu". Katsotaan, miten tässä edistyn tämän kesän aikana.

Väylien 13- & 14 välissä asustaa kyykäärmeitä

Classicilla avausväylällä muistutettiin asiallisesta pukeutumisesta kierroksen alussa ja siitä, että kentällä on käärmeitä. Oma asuni oli kohdallaan, sillä itikat eivät päässet syömään monista yrityksistä huolimatta. Tuo käärmevaroitus osoittauti tarpeelliseksi, sillä väylien 13 ja 14 välillä lötkötteli kaksi kyykäärmettä. Niillä ei ollut kiire minnekkään. Päin vastoin tuijottivat takaisin, että "hei tämä on kuule meidän aluetta, mitäs täällä teet". Nuo väylät 13 & 14 menivät itseltäni parhaiten, sillä sain molemmista 3 pistettä. Käärmeet siis tsemppasivat minussa hyvät energiat liikkeelle, :).

Kauden avauskierros sujui todella mukavissa fiiliksissä. Ennen kuin päätösväylä 18 käynnistyi, niin oli mukava huomata, että se olin minä, joka tällä kertaa näytin tahdin Classicille. Siitä tulee se mukava fiilis, josta alkaa huomata kuinka golf alkaa taas koukuttamaan. Viikon päästä pelaan Aulangolla. Menisipä ensi viikko nopeasti, niin pääsisin taas kokeilemaan, minkälaista tunnepeliä siellä on tarjolla.

Tämän blogin lukijat ovat tervetulleita mukaan myös Facebookin Golf- Tunnepeli ryhmään.

Mielikuvaputtausta

Timo Suhonen on avannut golfkautta Irlannissa hakemalla uutta puttaus- moodia pelaamiseen. Tässä Timon tarina mielikuvaputtauksesta.

 Uskon olevani kohtuullisen hyvä puttaamaan omalle tasolleni. Olen aiheesta pitänyt kirjaa ja yleensä putteja kierroksella tulee 31-32. Näin on ollut jo vuosikaudet; ainakin 10 viimeistä vuotta. Peli takkuaa muualla kun ei kulje, mutta puttaus on aina ollut omasta mielestäni kohdillaan. Vähäiset putit johtuvat myös (osittain) siitä että griiniosumia tulee vähän ja chippi tuo pallon lähelle reikää. Yleensä...

Tekniikani on hyvin klassinen, luulisin: grippi ja hartiat muodostavat kolmion ja nenä on suoraan pallon päällä. Maila liikkuu kolmiota keinuttamalla. Muu osa minusta pysyy paikallaan.

Mentaaliharjoituksena olen vuosikausia putatessa pitänyt kaksivaiheista harjoitetta, jota olen sitten kentälläkin käyttänyt. Jos pallo on reilusti putterin mittaa kauempana, niin olen asettanut tavoitteeksi saada pallon puttaamalla korkeintaan mailan mitan päähän reiästä. Eli en ole edes tietoisesti tähdännyt palloa kuppiin vaan kupin ympäristöön. Jos pallo on noin putterin mitan päässä tai vähän kauempana, niin tavoittelen gripin kokoista ympyrää reikä keskipisteenä. Vasta viimeisen vajaan metrin päästä koitan oikeasti saada pallon kuppiin. Pallon kanssa harjoitelellessa 90% ajasta kuluu noiden 60-80 senttisten puttien kanssa. Vain muutama pitkä putti, jolla haetaan tuntumaa greenin nopeuteen.

Tämä on toiminut, ja aina välillä pitkäkin putti uppoaa. Uskon tietynlaisen vapautuneisuuden ja suorituspaineen poissaolon vaikuttavan asiaan: on OK, jos putti ei uppoa. Pystyn paremmin keskittymään itse puttiin kun ei ole itse aiheutettua painetta pallon saamisesta kuppiin. Suorituksesta tulee rennompi.

Viime syksynä luin kasan golfiin/puttaukseen liittyviä mentaaliharjoituksia ja kirjoja. Yhteisenä asiana kaikissa kirjoissa oli tarkan kohteen valinta: reikä ei riitä, vaan pitää valita, minkä ruohonlehden kohdalta haluaa pallon menevän reikään. Otin tämän ajatuksen mentaaliharjoituksiin mukaan. Aluksi kerran viikossa ja kevättalvella kolme kertaa viikossa. Maaliskuussa aloitettu golf-kausi sitten toi totuuden esille. Kolmella ensimmäisellä kierroksella putteja tarvittiin 36 kierrosta kohti. Siis enemmän kuin pitkän ajan keskiarvo. 

Tämä jäi vaivaamaan mieltä ja lopulta päätin neljännellä kierroksella palata takaisin vanhaan ajatusmalliin "sinne päin" puttaamisesta. Tuloksena oli 31 putin kierros. Ja fiilis siitä että putterin kanssa oli paljon hauskempaa ja rennompaa kun ei ollut suorituspaineita. Nyt sitten pitäisi miettiä että mitä jatkossa tehdä. Luultavasti pidän kiinni vanhasta ajatuksesta ja rennosta puttauksesta. 

Toinen asia jota mentaaliharjoittelin sydäntalven ajan oli pitkillä mailoilla ja varsinkin draiverilla lavan sulkeminen ajoissa ennen osumaa. Se on tahtonut jäädä enemmän ja vähemmän auki ja seurauksena on ollut enempi tai vähempi oikealle kaartunut pallo. Asia on nyt korjattu ja avaus löytyy väylältä yli kymmenen kertaa kierroksessa, Itse uskon että parin kuukauden mielikuvaharjoittelu auttoi saamaan lavan kiinni ajoissa ja lyönnit suoristumaan. 

Ja loppukevennys: itse olen huomannut kumman korrelaation tiin hajoamisen ja hyvän tuloksen välillä. Mitä enemmän tiitä menee poikki avauksissa, sitä paremman tuloksen pelaan. 

Oikealla oleva vanha putteri on bagissä vaikeiden paikkojen varamailana

Kauniit väylät ovat golfin suola - Campoamor 1. väylä 10.4.2013

Parhaat ystäväni golfkentällä

Näin ystävänpäivänä on hyvä pohtia, ketkä ovat oikeasti ystäviäni pelatessani golfia. Ensiksi minun pitää tietenkin olla itseni kanssa väleissä, kun lähden pelaamaan. Jos itselläni on pipo kirellä jo ennen peliä, niin aika suurella todennäköisyydellä kireys näkyy myös pelisuorituksessani. Siis ensiksi itseni kanssa välit kuntoon ja vasta sitten kentälle. Koska golf on sosiaalinen peli, on sillä paljon merkitystä peliini, minkälaiset ovat pelikavereideni fiilikset golfkierroksen aikana. Siis superkiitos niille pelikavereille, jotka osaavat huomioda kanssapelaajia pelin aikana. Yritän myös itse olla jatkossa parempi "sosiaaligolfaaja".

Toiseksi parhaita kavereitani ovat  pelivälineeni. Olen tässä viimeaikoina ajatellut, että olisi hienoa, jos saisin sellaisen tuntuman mailoihini, että ne olisivat kuin kehoni jatko-osia. Sujuisikohan peli silloin paremmin, jos pelivälineet eivät tuntusi tuollaisilta "irtokappaleilta" pelatessani. Toisaalta olen myös ajatellut, että haluaisin joskus kokeilla vasemmalta puolelta pelaamista. Sillä eihän tuo jatkuva oikealta vasemmalle pallonlyöminen voi tehdä pelkästään hyvää pikkuhiljaa ikääntyvälle kropalle. Täytyy lainata vasurimailoja ja kokeilla, miltä tuntuu lyödä palloa myös vasemmalta oikealle. Onko tästä puolenvaidosta kokemuksia tämän blogin lukijoilla?

Kolmanneksi parhaita kavereitani ovat golfpallot. Tietysti ideaalitilanne olisi, että olisi vain yksi pallo, jonka kanssa kulkisin pelin yhdessä alusta loppuun. Loppujen lopuksi on todella harvoin käynyt  niin, että pärjäisin yhdellä pallolla koko pelin. Oikeastaan päin vastoin. Minulla on aina melkoinen varasto varapalloja ja niitä tarvitaan lukuisia pelin aikana. Teimme ProJennin kanssa kynttiläharjoituksen keskittymisharjoituksena ja  keskustelimme siitä yhdessä. Teimme saman harjoituksen myös golfpallon kanssa, sillä sekä keskittyminen että golfpallon kohtaaminen ovat keskiössä onnistuneessa pelissä. Toivon, että näistä harjoituksista on hyötyä tämän blogin lukijoille. Itse ajattelin kehitellä pallonkohtaamisesta jonkinlaisen pelirutiiniin, jonka avulla  toivoisin saavani aikaan parempia pelisuorituksia.

Ostin oheisessa kuvassa olevan putterin "matkamuistoksi" Torreviejasta. Kuvassa on myös uusin ystäväni Ella Estrella (3 kk). Mitä samaa on pienen neidon ja golfpallon kohtaamisessa? Sanoisin, että molemissa on samaa se, että "katsekontaktia" ei pidä kadottaa koskaan. Se sama yhteys ja/tai vuoropuhelu niin pallon kuin ystävien kanssa kannattaa säilyttää aina. Nykyisin yhteydenpito on helppoa sosiaalisen median välityksellä. Mikään online-yhteisö ei kuitenkaan korvaa ihmisten välisiä nenäkkäin kohtaamisia niin golfkentällä kuin sen ulkopuolellakin. Pidetään parhaista ystävistämme huolta niin online kuin offlinekin.

Tapaan uusimman ystäväni Ellan seuraavan kerran kahden kuukauden päästä huhtikuussa. Pidän putteria mittana, kun seuraan Ellan kasvukäyrää lähivuosien aikana, :).

Pelikauden 2013 avaus Torreviejassa

Tämä viides pelikausi käynnistyi haastavissa peliolosuhteissa ProJennin viikkokisassa Rodalla Torreviejassa. En ole koskaan pelannut niin kovassa tuulessa aikaisemmin. Kysyin Jenniltä ennen peliä, että kehtaanko pelata vain 9-väylää. Sillä tiesin jo etukäteen, että kuntoni on taas hieman alimittainen neljän tunnin pelisuoritusta varten.

No sitten, kun pääsin taas pelaamaan, niin en tietenkään voinut jättää pelaamista ½-välissä kesken, kun kuitenkin oli niin paljon onnistumisen kokemuksia pelin alkupuoliskolla. Kiitokset kuuluvat erityisesti loistavalle peliseuralle eli Sirkalle ja Ritvalle, jotka johdattelivat taas palauttamaan mieleeni, mistä golfissa olikaan kyse. Golf on parhaimmillaan loistava liikuntamuoto mukavassa peliseurassa. Kauniit maisemat luonnon keskellä saavat sielun lepäämään. Pelikauden avaaminen hienossa auringonpaisteessa ja lämmössä on tietysti extrabonusta, joka saa mukavasti odottamaan golfkauden avautumista myös Suomessa.

Olemme taas päässet Jennin kanssa pohtimaan yhdessä, mistä golfissa onkaan  kyse tunnepelinä. Muutamat samat teemat tuntuvat taas toistuvan keskustelussamme: 1) pallon kohtaaminen ja sen kuljettaminen parhaana kaverina läpi pelin, 2) keskittyminen eli kaiken ulkopuolisen poissulkeminen oman pelisuorituksen aikana ja 3) rentoutuneen fiiliksen löytäminen, jossa antaa itsellensä luvan heittäytyä tilanteeseen ja nauttia pelaamisesta.

Tapasin tänään myös viehättävän suomalaisrouvan, jonka kanssa vaidoimme ajatuksia siitä kuinka tärkeää on löytää golfille sopiva paikka omassa elämässä. "So what", loppuelämän kannalta sillä ei ole mitään merkitystä millä tasoituslukemilla pelaa golfia. Pääasia on, että osaa nauttia pelistä ja sen tuomista mahdollisuuksista itselle. Samalla on hyvä muistuttaa itseään, että jokaisen elämässä on myös monia muita tärkeimpiäkin asioita kuin golf ja sen tuomat mahdollisuudet.

Mukavaa uuden golfkauden avausta kaikille tämän blogin lukijoille.

Golfin oppimisentaidot

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen tutkinut ja pohtinut aikuisten oppimiseen liittyviä asioita. Kuusi viimeistä vuotta olen työkseni johtanut ammatillista aikuiskoulutusta, jossa sekä aikuisoppijan aikaisempi osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan että jokaiselle aikuiselle oppijalle laaditaan henkilökohtaistettu opintosuunnitelma.

Olen viimeisen neljän vuoden aikana ollut myös aikuisopiskelija, kun olen opiskellut golfinpelaamista uutena harrastuksena. Tämä neljän vuoden oppimiskokemus päättyi siihen, että kirjoitin GOLF- Tunnepeli kirjan yhdessä ProJennin kanssa. Olen tuohon alla olevaan kuvioon kuvannut omaa kokemuksellista oppimistani golfaajaksi vuosien 2008 - 2012 välisenä aikana.

KUVIO 1. Golf-torjujan, epäilijän ja kokeilijan kautta golf-osaajaksi Luukka K. 2012.

Kun tein Green Cardin vuonna 2008, tunsin kurssin jälkeen itseni vain osaamattomaksi. Ajattelin, etten opi koskaan pelaamaan golfia, joka on teknikka- ja välinepeliä, vain täynnä erilaisia sääntöjä ja niiden tiukkapipoista noudattamista. Aluksi minusta tuli siis golf-torjuja. Voin tunnustaa, että silloin jopa pelkäsin golfia. Minusta tuntui, etten osaa lyödä palloa saati sitten käyttäytyä etiketin mukaan. Niinpä en pelannut yhtään kierrosta golfia Green Cardin suorittamisvuonna 2008.

Ensimmäisenä varsinaisena pelivuotena 2009 pelasin 10 kierrosta golfia. Tasoitus pysyi samassa 54 lähtölukemissa koko kesän kestäneen pelikauden. Tuota toista vuotta golfin parissa voi kutsua golf-epäilijän vuodeksi. Pelaamiseni oli pääsääntöisesti taistelua pallon perässä väylältä toiselle. Pallo ohjasi minua, enkä minä palloa. Se oli tuskaista peliä, mutta onnekseni siinä oli riittävästi myös onnistumisen kokemuksia, jotta jatkoin peliä myös seuraavana vuonna.

Toisena pelivuotena 2010 pelasin 14 kierrosta golfia ja tasoitus oli  kesän lopuksi 38. Tuota toista pelivuotta voi kutsua golf-kokeilijan pelikaudeksi. Omat pelitaitoni alkoivat pikkuhiljaa kehittymään ja kokeilijan minusta teki se, että etsin pelatessani rajojani: erilaisia tapoja lyödä ja jopa leikkiä pelaamiseni kanssa. Mikä joskus ärsytti kanssapelaajiani, sillä "eihän noilla taidoilla" kannata riskipelata, kun silloin ei saa hyvää tulosta. Tuon toisen pelivuoden aikana päätin, että minun tavoitteeni golfin pelaamisessa on 36-tasoitus. Se on minulle riittävä. 36-tasoituksella pääsen pelaamaan eri kentille.

Kolmantena pelivuotena 2011 oivalsin, että golf onkin ensisijaisesti tunnepeli ja niinpä 18:sta pelikierroksen jälkeen tasoitus laski alle 36. Koko vuoden aikana pelasin 40 kierrosta golfia. Tasoituksen laskeminen 38:sta alle 36:n oli kovan harjoittelun takana. En vähättele perusteknisten taitojen osaamista, mutta tunteet/tunnetilat ovat keskiössä golfin pelaamisen oppimisessa. Golf ei siinä mielessä poikkea minkään muunkaan taidon oppimisesta, sillä sekä tunteiden kautta saatavan palautteen että niitä sätelemällä me opimme itselle merkityksellisiä tai tärkeitä asioita elämässä.

Vuoden 2012 aikana pelasin 14 kierrosta golfia. Se voi olla jollekin vähän, mutta itselleni se on ollut riittävästi. Tämän pelikauden jälkeen minulle on vahvistunut, etten edes halua lähteä selvittämään omaa alinta mahdollista tasoitustani, sillä en tee sillä tiedolla mitään. Siihen on kaksi syytä. Ensiksikin en halua käyttää kaikkea vapaa-aikaani ja voimavarojani golfinpelaamiseen. Toisaalta se aika, mikä minulla on käytössä golfinpelaamiseen, haluan nauttia siitä täysin siemauksin. En halua, että minule rakas harrastus muuttuu suorittamiseksi, jossa hcp-tasoitukseni on ainut asia, josta osaan puhua ystävieni kanssa.  Siis tavoitteeni on jatkossa vain rimpuilla alle 36-tasoituksessa, jotta pääsen pelaamaan ihan mille kentälle haluan ihan omalla pelityylilläni.

Olen näiden neljän pelivuoden aikana miettinyt, olisiko minun golftaival 54:tä 36:een voinut olla helpompi. Vastaus on yksinkertaisesti, että tietysti se olisi voinut olla. Green Card-kurssin suorittamisella ei ollut mitään yhteyttä siihen, että miten meitä pelaajia olisi autettu, opastettu tai ohjattu pelaamaan oikeissa pelitilanteissa. Se oli rahastuskurssi, joka jätti aloittelijan oman onnensa nojaan.

Miksi golfissa ei ole otettu käyttöön esimerkiksi vertaismentorointia, jonka avulla aloittelijoilla olisi pehmeämpi lasku Green Cardin jälkeen pelaajaksi. Aloittelijagolfaaja voisi saada oman mentorin esimerkiksi seniorigolfaajasta, jolla olisi kokemusta ja aikaakin perehdyttää aloittelijaa golfin pelaamiseen. Siinä olisi molemmilla mahdollisuus oppia toisiltaan, kun jaetaan kokemuksia. Ihan niin kuin Jenni ja minä olemme tämä vuoden aikana oppineet toinen toisiltamme, kun olemme jakaneet omia kokemuksiamme golfinpelaamisesta. Mentorointia käytetään yleisesti koulutuksessa ja työelämässä. Miksei se sopisi myös golfiin vai onko sellaisia golfseuroja olemassa, joissa Green cardin suorittajat ja 54-37 välillä olevat torjujat, epäilijät ja kokeilijat suunnitelmallisesti autetaan turvallisesti  "golfin pelaamisen puolelle" golf-osaajiksi?

GOLF Tunnepeli kirjan julkistamistilaisuus, :)

Nyt on todella monenlaista mukavaa kerrottavaa. ProJenni sai maailman ensimmäisen golftunnepeli tyttövauvan lokakuun 29 päivä.  Neito on viimeiset yhdeksän kuukautta kuunnellut, kun olemme Jennin kanssa keskustelleet satoja tunteja golfin pelaamisesta tunnepelinä. Tämän syksyn olemme jännittäneet kumpi syntyy ensin vauva vai kirja. Ella Estrella vei voiton. Hyvä niin, :).

ProJenni on golfexpertti, joka on laskenut tasoituksen 54:stä nollaan. Hän on elämänsä aikana lyönyt yli miljoona kertaa golfpalloa yli 20 vuotta kestäneen golfuran aikana. Vaikka itse olen Jennin rinnalla golfnoviisi, niin minulla on asiantuntemusta merkityksellisistä oppimiskokemuksista, joita tutkin väitöskirjassani. Lisäksi itselläni on yli 30 vuoden tunnetyöläisen kokemus, joista 10 vuotta hoitajana, neljä vuotta opettajana ja viimeiset 18 vuotta johtajana.

Kirjassa pelaamme Jennin kanssa 18-väylää golfia ja samalla keskustelemme golfin pelaamisesta tunnepelinä 18:sta eri näkökulmasta. Kirjan sisältö on seuraava:

1. VÄYLÄ Pelin aloitus 11
2. VÄYLÄ Siirtymiset golfatessa 20
3. VÄYLÄ Tunnetilat golfia pelatessa 25
4. VÄYLÄ Häpeä, kateus ja syyllisyys golfatessa 33
5. VÄYLÄ Pelko lamaannuttaa golfaajankin 37
6. VÄYLÄ Tahto saa toimimaan päämäärän suunnassa 41
7. VÄYLÄ Itsetuntemus – itsensä hyväksyminen 46
8. VÄYLÄ Tunteiden säätelytaidot 53
9. VÄYLÄ Kohtaamiset golfatessa 57
10. VÄYLÄ Golfin oppimisesta palapelitekniikkana ja tunnepelinä 60
11. VÄYLÄ Kehon tunnemuisti golfin pelaamisen oppimisessa 65
12. VÄYLÄ Näkökulman vaihtamisen taito 68
13. VÄYLÄ Positiivinen ajattelu onnistuneiden pelikierrosten takana 71
14. VÄYLÄ Golf ja stressi 75
15. VÄYLÄ Golfriippuvuus 78
16. VÄYLÄ Sosiaaligolfia online – offline 80
17. VÄYLÄ Tunnepelin harjoituksia 84
18. VÄYLÄ Jälkipeliä klubilla ja kotona 94

Jenni on kilpagolfaamisen lisäksi toiminut useita vuosia opettajana ja 14 vuotta yrittäjänä. Itse olen harrastelijagolfaaja (hcp 33). Näistä kahdesta eri näkökulmasta ja kokemusmaailmasta käsin keskustelemme kirjassa siitä, miksi golf on suurten tunteiden laji ja miksi se on samalla sekä koukuttavaa että kiehtovaa. Kirjassa annamme vinkkejä, miten golfista voisi oppia nauttimaan, vaikka siinä vaihtelevatkin jatkuvasti osaamisen ja osaamattomuden tunteet ja samalla ollaan jatkuvasti tekemisissä itsetuntemuksen kehittymisen kanssa.

Tämä kolmas blogi on samalla kirjan julkistamistilaisuus, mikä sopii hyvin tähän sosiaalisen median (some) aikakauteen.

Somessa voidaan olla samanaikaisesti fyysisesti kaukana kuten Jenni nyt Espanjassa ja minä Helsingissä, mutta tunnekokemuksena kovinkin lähellä toisiamme. Ne blogin lukijat, jotka ovat kiinnostuneita golfaamisen lisäksi sosiaalisesta mediasta työ-ja johtamisvälineenä, löytävät teemasta lisää kahdesta muusta blogistani: Katin merkitykselliset kokemukset ja Katri's meaningful experiences ja esityksiäni some johtamisesta Slidesharessa

Edellisessä blogissa Timo Suhonen kirjoitti omakohtaisesta kokemukuksestaan golfista tunnepelinä. Myös muut tämän blogin lukijat ovat tervetulleita kirjoittamaan blogeja. Ota minuun yhteyttä katri.luukka @ gmail.com, niin sovitaan aikatauluista.

Itse olen menossa helmikussa 2013 pelaamaan Torreviejaan, jolloin teemme Jennin kanssa myös GOLF Tunnepeli harjoitteita YouTubeen. Uusia pelikokemuksia odotellessa siis kirjoitellaan ja jaetaan pelikokemuksiamme joko tässä blogi-ympäristössä tai Facebookissa, LinkedInissä tai Twitterissä #golftunnepeli. Seuraavia viheriökokemuksia odotellen; tapaamisiin online-offline, :).

Sen vain tuntee ja tietää etukäteen, että nyt onnistuu

Tämä toisen blogin kirjoittaja on Timo Suhonen. Timo uskoo niin golf-kentällä kuin kentän ulkopuolellakin visualisoinnin ja positiivisten mielikuvien auttavan haasteellisten asioiden suorittamisessa. Positiivisesti kuviteltu on puoliksi tehty. Tässä blogissa Timon yksityiskohtainen kuvaus johdattelee golfiin tunnepelinä silloin, kun pelaaja jo etukäteen tuntee ja tietää, että nyt peli etenee kuin itsestään eli intuitiivisesti kohti toivottua tulosta. Silloin ollaaan kokemuksena aika lähellä myös niin sanottua hiljaista tietoa.

Timo Suhonen:

Syyskuun loppu ja kierros iltapäivässä edelleen lyhythiaisessa paidassa; etelässä on etunsa.

Lämmin ja kaunis aurinkoinen sää sai koko kierroksen Claremorrisin kentällä alkamaan positiivisessa hengessä. Peli ei aina kulkenut ihan niinkuin piti, mutta haastava kenttä ja hyvä asenne pitivät vireen yllä. Itse asiassa isoimman osan positiivisuutta peliin toi avauksien pysyminen jos ei ihan väylällä niin täysin esteetttömästi pelattavissa paikoissa.

Se toi tietynlaista rentoutta peliin vaikka väylälyönnit olivat välillä mitä sattuu mutta tiiltä lähtevä varmuus siitä, että pallo pysyy pelissa toi uudelaista iloa peliin. Puolenvälin jälkeen reiän 11 tiiboxi on ylhäällä rinteellä ja itse väylälle on matkaa noin 170-180 metriä. Alastuloalue on laajahko ja siihen on itse asiassa helppo osua. Ennen väylää on moin 10 metrin notkahdus ja siellä jossian pohjalla on pari metriä leveä puro/joki. Vedestä väylä alkuun on suunnilleen 25 metriä.

Teeltä tiesin saavani pallon väylälle; ei muuta kuin draiveri käteen ja rento swingi. Pallo jäi keskelle väylää noin 200 metrin päähän tiiboxista. Viheriön keskelle jäi matkaa sellainen 165 metriä. Väylä valuu alaspäin kohti viheriötä ja kapenee juuri ennen greeniä noin 10 metriin. Itse greeni on loivasti taaksepäin kallellaan ja takana on jyrkkä pudotus reilut kaksi metriä ja korkeaa raffia. Ei sinne.

Hieman liian varovainen lähestyminen jätti minut kymmenen metrin päähän lipusta. Pelikaverit olivat greenin sivulla ja lähempänä kuin minä. Kävin viemässä bagin valmiiksi polulle josta pääsee seuraavalle tiiauspaikalle ja otin pitcherin käteen. Vetäessäni mailaa bägistä sanoin pelikavereille chippavani pallon suoraan kuppiin. Menin lukemaan greenin ja jotenkin suoraan tajusin greenin reunasta pienen vaalean läntin ja menin siitä kohtaa katsomaan miten pallo vierisi kuppiin. Tuo läntti osoittautui olevan juuri sillä kohtaa mihin pallon pitäisi pudota, jotta se vierisi pienen vasemmalle kaatuvan breikin seurauksena kuppiin. Lippu oli noin 3 metriä greenin reunasta; siis aika lailla edessä.

Sitten pallolle ja varmistus linjasta; vaalea läntti viheriön reunassa oli edelleen ihan tasan sillä linjalla josta pallon saa kuppiin. Helppoa! Tiesin, että jos pallo putoaa kohteesee se menee kuppiin. Minulla ei ollut epäilystäkään asiasta. Parilla harjoitusswingillä hain nopeuden kohdilleen ja sitten palolle. Katse tiukasti pallossa ja päättäväinen swingi.

Kun näin kevyen raapaisun väylän pinnassa lyönnin lähdettyä tunsin heti pallon olevan matkalla kuppiin jo ennen kuin se oli edes laskeutunut maahan. Pallon edelleen kieriessä nostin jo mailan pystyyn onnistumisen kunniaksi. Jotenkin ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen pallo lopulta meni reunasta sisään. Iloinen tuuletus.

Vastaavaa varmuutta ja ennakkotietoa onnituvasta suorituksesta ei omalla kohdalla ole ollut montaakaan kertaa; golfkentällä erityisesti niitä ollut ehkä kaksi aikaisemmin. Onnistuneita lyöntejä toki aiemminkin, mutta sitä etukäteistä varmuutta onnistumisesta ei ole ollut. Koko suoritus oli helppo, rento ja kivuton... tiesin koko ajan pallon päätyvän kuppiin.

Tätä onnistumista käytän positiivisena energiana edelleen jokaisessa chipissä; tiedän tai oikeastaan tunnen, että osaan ja ne lyönnit ovat tulleet paljon rennoimmiksi. Tuloksessa se ei ehkä näy vielä radikaalisti, mutta peli-ilossa ja rentoutumisessa ehdottomasti.

Tätä kirjoitusta varten menin pelaamaan uudelleen kentän lokakuun lopussa; aurinko paistoi edelleen mutta lämmintä oli vain 3-4 astetta. Otin oheiset kuvat. Taas lähestyminen jäi lyhyeksi, nyt matkaa greenin reunaan oli ehkä 15 metriä ja lippu oli takanurkassa; pallolta lipulle matkaa reilut 25 metriä. Ihan ei mennyt kuppiin, mutta eipä tuo putti juurikaan rasittanut...