Golf tunnepeliä Pickalan Parkilla

Kesän kolmas pelikierrokseni oli Pickalan Park-kentällä. Pickala oli minulle uusi kokemus, joten kyselin Golf Tunnepeli-ryhmässä , että, mitä kentästä olisi hyvä tietää etukäteen. Väylä 17 mainittiin etukäteen kentän kohtana, joka kannattaa ottaa varovasti. Näkymä väyältä 17 ei mielestäni ollut mitenkään haasteellisen oloinen; suora väylä, jossa on vähän ylämäkeä.

Pickala Park väylä 17 To 13.6.2013

Avauslyönti osui kohdalleen ja siitä muutamalla lyönnillä greenille, jossa lippu oli etureunalla. Greenillä ollessa selvisi, miksi väylästä varoitettiin etukäteen. Perässä keltaisilta pelaava ryhmä mätti  palloja mäntyihin niin, että metsä raikui. Siis joskus väylä 17 saattaa olla liian kapea ja lippukin voi olla väärässä paikassa eli tällä kertaa liian edessä. Se on sitä golfin tunnepeliä, :).

Itse sain etu 9:ltä vain muutaman pisteen, mutta toinen puoli meni jo paremmin. Onneksi pelikaverini eli opiskelukaverini ja ystäväni yli 30 vuoden takaa vihjasi minulle kauniisti, että... kun hän oli ollut pelaamassa, niin sellainen kokenut sinkkupelaaja (hcp < 10) oli sanonut hänelle, että toi sun tee voisi olla matalammalla tuohon sun draivaussvingiin. Niinpä hän oli laskenut teen korkeutta ja avauslyönnit olivat sen jälkeen osuneet paremmin kohdalleen.

Sanavalinnoilla on merkitystä. Voiko sen kauniimmin sanoa toiselle ihmiselle, että tällainenkin mahdollisuus voisi olla olemassa kuten hänelle oli käynyt. Niinpä laskin teetä alaspäin ja voi ihmettä, kun lyönnit alkoivat osua paremmin kohdalleen. Seuraavaksi aloin miettiä, mitä muuta esimerkiksi golfopeni ProJenni on minulle opettanut. Ensimmäiseksi tuli mieleeni lyöntilinjan suuntaaminen. Kas kummaa, kun aloin mailalla linjata lyöntejäni, niin osumat menivät kohdalleen ja pallo alkoi päätymään sinne, minne oli tarkoituskin päätyä. Toivottavasti alkaisin jo muistamaan sen, ettei palloa kannata lyödä, jollei ole suunta selvillä, minne tähtää ja mikä on päämäärä. Kolmas oppini tulee olemaan se sama  vanha oppi, joka ei vaan meinaa tarttua päähäni. Se on, että PYSÄHDY SIIHEN PALLON ÄÄREEN 3 SEKUNNIN AJAKSI ja ota sellainen katse palloon kuin PALLO OLISI KATSEEN VANKINA. Ei ole mikään kiire, joten ÄLÄ KATSO PALLON PERÄÄN. Kyllä pelikaverit kertovat, minne pallo menee, jos en sitä itse  huomaa.

Näillä kolmella opilla: 1) avausteen korkeus kohdalleen, 2) jokaisen pallon lyöntilinjaukseen vähän aikaa ja 3) pallo katseen vankina kohti uusia golf tunnepeli kokemuksia. Tavoitteenani olisi löytää se fiilis takaisin, jolla pelaisin taas omalla tasoitukselleni tänäkin kesänä.

Pickalan klubi on kauniisti hoidettu

Tämä tunnepeli tarina alkoi Pickalasta ja se sinne päättyköön. Pickalan klubilla oli kaikki kohdallaan. Caddiemasterin toimistossa ja ravintolassa oli  hyvää palvelua, joista tuli hyvät fiilikset jo ennen peliä. Niin klubi ympäristöineen kuin väylätkin olivat hyvin hoidettuja, joten niistäkin tuli hyvät fiilikset pelaamiselle.

Vaikka pelisuorituksessani oli vielä paljon parantamista, niin kokonaisuutena fiilikset olivat kuitenkin  reilusti  kohdallaan pelin jälkeen. Haluan vielä palata takaisin  ja pelata myös Seaside- ja Forest- kentät tämän kesän aikana Pickalassa.

Onko tämän blogin lukijoilla jotain vastaavia pelikokemuksia pelikauden avaamisesta ja/tai, mitä mahtaa olla odotettavissa Seaside- ja Forest-kentillä Pickalassa?

Onko sosiaaligolfaaja muuttumassa sattumalta kilpagolfaajaksi?

Siitä on tasan viikko aikaa, kun aloitin pelikauteni Classicilla Vierumäellä. Viikossa ehtii tapahtumaan uskomattoman paljon asioita. Jos nyt jättää työasiat pois, niin päällimmäisenä sieltä nousee mieleeni kaksi asiaa; avoimen dialogisen vuorovaikutustaitojen opiskelu ja yllätys, yllätys - golfaaminen. Eikä se ole mikään yllätys, että näissä molemmissa asioissa on hyvin paljon yhtymäkohtia. Se vain on yllätystä tai sattumaa, että molemmat tapahtuivat Aulangolla.

Aulangon Hugo kentän avausväylä

En tilannut seminaarin ajaksi hotellihuonetta niin, että siitä olisi näkymä Hugo-golfkentän avausväylälle, niin vain sattui käymään. Myöskin se oli sattumaa, että tuli juteltua samassa sempassa yli 200 ihmisen joukosta sellaisen henkilön kanssa, joka myös pelaa golfia. Niinpä sempan toisen päivän iltana, pelasin uuden tuttavuuden kanssa golfia Hugolla ja samalla keskustelimme avoimesta dialogisesta vuorovaikutuksesta. Se vasta olikin mukava pelikokemus, jossa yhdessä pelikaverin kanssa haettiin keskustellen ratkaisuja yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin. Siitä syntyikin idea, että taidakin jatkossa alkaa järjestämään terapia- ja  työnohjauspalveluitani sekä työyhteisövalmennuksia perinteisen toimiston sijaan myös pelikentällä.

Elämä on täynnä mainioita sattumia. Mutta, ovatko ne sittenkään sattumia vai jospa kyse onkin siitä, että, kun ei "pidättele itseään kiinni" jossain vanhoissa käyttäytymismalleissa, niin sitten alkaakin tapahtumaan. Ikään kuin antaa uusien mahdollisuuksien ja samalla ehkä myös uusien ja parempienkin asioiden tapahtua itselleen niin golfissa kuin muissakin elämän osa-alueissa. Entä, voisiko sosiaaligolfaajasta tulla kilpagolfaaja vaikka sattuman kautta?

Tämän viikon aikana on Facebookin Golf Tunnepeli ryhmässä käyty keskustelua yliyrittämisestä golfinpelaamisessa. Facebookin Golfkenttäbongarit ryhmässä on taas bongailtu kenttiä. Tuon kuvani Hugolta tunnisti kenttäbongari muutamassa sekunnissa. Näitä kaikkia asioita: 1) avoimen dialogisen vuorovaikutuksen taitoja, 2) golfin yliyrittämistä tunnepelinä ja 3) golfkenttien merkitystä itselle pohtien sitten valmistauduin lauantaina pidettyyn ensimmäiseen oikeaan golfkisaani Aulangon Everstillä. Ensimmäinen oikea kisa sen vuoksi, sillä sorry vaan ProJenni mutta en oikein laske niitä sinun viikkokisoja oikeiksi kisoiksi omalla kohdallani. Noihin Jennin viikkokisoihin vaan huomaan päässeeni tai joutuneeni aina vähän niin kuin vahingossa peliviikon aikana. Tähän naisyrittäjien kisaan ilmoittauduin ihan itse, vaikka olenkin sosiaaligolfaaja, ;).

Dialogisemppa jäi jatkumaan lauantaina Aulangolle, kun suuntasin puolen päivän aikaan kohti Eversti-kenttää valmistautumaan kisaani. Tyypilliseen tapaani olin taas hyvissä ajoin klubitalolla. Istuin terassille odottelemaan kilpasisariani. Fiilistelin, missä mennään tällä kentällä. Istuin siinä itsekseni, mutta en voinut olla kuulematta tarinoita, mitä golfaajat puhuivat pelistään siirtyessään 9 väylältä 10 väylälle. Niistä tarinoista tuli mieleeni lapsuuteni 1960-luvulla maalla, kun kylän miehet kokoontuivat tuvanpöydän ääreen puhumaan sotajuttujaan, mistä kaikesta he olivatkaan selviytyneet rintamalla. Siitä tulikin mieleeni ajatus, että golfaaminen taitaakin olla täynnä erilaisia selvitymistarinoita. Toisaalta siinä mieslauman puheissa oli myös jotain sellaista "metsästysretken" fiilistä. Ihan kuin saalis olisi pääsemäisillään karkuun ja kiinni pitäisi saada... jaksaa jaksaa vielä loput yhdeksän väylää.

No, sitten pääsin  minäkin kokeilemaan kilpagolfin sopivuutta itselleni. Omassa pelissäni olivat "dialogisen vuorovaikutuksen"- taidot kohdallaan yhdessä Tarun ja Niinan kanssa. Meillä oli tosi hauskaa, kun saatiin peli käyntiin. Oltiinko me sosiaaligolfia vai kilpagolfaajia vai sosiaalisia kilpagolfaajia  vai kilpailevia sosiaaligolfaajia? Sillä nyt ei ole oikeastaan väliä, mistä ryhmästä itsensä tunnistaisi. Oleellista itselleni oli, etten pelin aikana edes muistanut, että olin keskellä kilpagolf-tapahtumaa. Eihän sitä muuten olisi jaksanut mennä siksakkia pallon perässä väylän laidasta laitaan.

Eversti- kentällä oli sopivasti kaikkea; vettä, mäkiä, bunkkereita, syvää raffia ja lopuksi liukkaat greenit. Joillakin väylillä tuli sellainen tuttuuden tunne kuin olisin ollut pelaamassa Peuramaalla... siellä oli jotain samaa. Kelit olivat kohdallaan; aurinko paistoi ja tuulta oli sopivasti, ettei sieltäkään löytynyt mitään selittäviä tekijöitä pelisuoritukselleni... siis kaikki oli taas itsestäni kiinni.

Oman ensimmäisen golftunnepeli- kilpailuni voisin tiivistää siihen, että joo... yliyrittämistä suhtessa omiin taitoihin riitti läpi koko pelin. Oma peruskuntoni saisi olla PALJON PAREMPI, sillä yli neljän tunnin kuntosuoritus vaatii oikeasti myös fyysistä jaksamista. Sitten sen tunnepeli osuus. Viimeisellä väylällä sanoin Tarulle, että tämä on IHAN PASKA PELI. Mä en ymmärrä, miksi ihmiset kulkee pitkin pientareita etsien ja  hakaten palloja. Eikö niillä todellakaan ole mitään parempaa tekemistä vapaa-aikana. Sitten tultiin viimeisen väylän viimeistä edelliselle lyönnille. Löin väyläpuulla "SATTUMALTA" pitkän kaaren kumpareen yli lähelle greeniä. En nähnyt, minne se pallo meni. Sanoin Tarulle naureskellen, että jos  pallo meni bunkkeriin, niin sitten mä lyön sen sieltä kerralla kuppiin. Pallo ei ollut bunkkerissa vaan noin 10 metrin päässä ruoholla. Kun menin pallon luo, en miettinyt mitään, vaan chippasin sen pallon kerralla kuppiin. Mikä IHANA ÄÄNI. Siis, se pitää paikkansa, että lipputanko on greenillä sitä varten, että se pysäyttää pallon kuppiin. Sain viimeiseltä väylältä 3 pistettä ja kaikki menneet oli taas unohdettu. Golf on NIIIIIIN HIENO PELI!!!.

Eikä siinä vielä kaikki. Kun tuli palkintojen jakamisen aika, en ollut uskoa dialogisen vuorovaikutuksen taitoihin harjaantuneita korviani, kun kuulin nimeni mainittavan. Mitä minäkö? Nyt on tullut caddiemasterille virhe, kun on syöttänyt tuloskortin järjestelmään. No sehän tästä oikeasta ensimmäisestä kilpagolf-kokemuksesta vielä seurasi, että sain lahjakortin personal trainerille. Lahjakortin alareunassa lukee:
ELÄKÖÖN HYVÄ OLO - FOREVER.

Mutta, olenko siirtymässä sosiaaligolfaajasta kilpagolfaajaksi kuten tämän blogin otikossa kyselin. Vastaukseni on "never say never". Sillä en osaa sanoa sitä vielä. Mitä, jos sisälläni asustaakin pieni kilpagolfaaja, jolle en ole vielä antanut mahdollisuutta päästä kokeilemaan, missä omat golfpelini rajat kulkevat. Mutta toisaalta, mitä minä sillä tiedolla teen, jossa lähtisin selvittämään kilpagolfin keinoin omaa mahdollista alinta hcp-tasoani. En tee sillä tiedolla oikeasti yhtään mitään. Minusta on vain hauskaa pelalta golfia. Enkä halua edelleenkään, että golfin pelaaminen muuttuisi suorittamiseksi, jonka ääressä pitäisi rataa. Niinpä keskeneräinen tutkimusmatkani kohti golfin tunnepelin salaisuuksia jatkuu edelleen.

Golfpelin isot ja pienet avaukset

Lauantai kesäkuun ensimmäinen päivä oli hieno päivä avata viides pelikauteni Vierumäen Classicilla. Aamulla oli hieman pilvistä, mutta se ei haitannut. Lämpöä oli mukavasti 16 astetta. Kaikki oli kohdallaan avauskierrokselle, kun ilma oli täynnä huumaavaa kielontuoksua.

Kierroksen alkuun muistutus pukeutumisesta

Ennen kuin aloitin peliä, kertasin mielessäni, miten aikaisemmat pelikauteni olivat menneet. Muistan hyvin, kun syksyllä 2009 päätin ensimmäisen pelikauteni 10 kierroksen jälkeen tasoitukseen 54 juuri tällä samalla kentällä. Classic tulee olemaan minulle aina merkityksellinen kenttä, sillä siellä olen opetellut pelaamaan golfia ja se on jotenkin aina pitänyt minua otteessaan.

Tänään pelaamiseni käynnistyi mukavissa fiiliksissä. Edellä oleva ryhmä eteni ripeästi, eikä takana ollut peliryhmää puhaltamassa niskaan. Kentällä oli tilaa pelata, sillä suurin osa suomalaisista taisi olla ylioppilas- ja muissa valmistujaisjuhlissa.

ProJennin ja minun kirjoittaman Golf Tunnepeli kirjan ensimmäisen luvun nimi on pelin avaus. Olen edelleen samaa mieltä siitä, että sillä on suuri merkitys minulle, miten pelin avaus lähtee käyntiin. Olen huomannut, että itselläni on monenlaisia pieniä rituaaleja, joiden avulla jotenkin viritän itseni peliin. Haluan olla hyvissä ajoin kentällä, käydä lyömässä vähän palloja rangella ja tehdä ainakin muutaman putin. Jotenkin on kiva vain olla rauhassa ja fiilistellä vähän aikaa ennen pelini alkua.

Golfkierros on oikeastaan täynnä avauksia, sillä jokainen lyönti on aina uusi avaus ja samalla uusi mahdollisuus. Se pieni hetki pallon ääressä on tärkeintä, kun osaan unohtaa menneet, enkä haikaile tulevaa ja osaan samalla sulkea kaiken muun pois ajattelustani. Joka kerran, kun tein epäonnistuneen lyönnin, niin samalla huomasin, että en ollut pitänyt katsettani palloon loppuun asti. Tälle kesälle keskeinen oppini tulee taas olemaan se sama, "pidä katse pallossa loppuun asti ja unohda kaikki muu". Katsotaan, miten tässä edistyn tämän kesän aikana.

Väylien 13- & 14 välissä asustaa kyykäärmeitä

Classicilla avausväylällä muistutettiin asiallisesta pukeutumisesta kierroksen alussa ja siitä, että kentällä on käärmeitä. Oma asuni oli kohdallaan, sillä itikat eivät päässet syömään monista yrityksistä huolimatta. Tuo käärmevaroitus osoittauti tarpeelliseksi, sillä väylien 13 ja 14 välillä lötkötteli kaksi kyykäärmettä. Niillä ei ollut kiire minnekkään. Päin vastoin tuijottivat takaisin, että "hei tämä on kuule meidän aluetta, mitäs täällä teet". Nuo väylät 13 & 14 menivät itseltäni parhaiten, sillä sain molemmista 3 pistettä. Käärmeet siis tsemppasivat minussa hyvät energiat liikkeelle, :).

Kauden avauskierros sujui todella mukavissa fiiliksissä. Ennen kuin päätösväylä 18 käynnistyi, niin oli mukava huomata, että se olin minä, joka tällä kertaa näytin tahdin Classicille. Siitä tulee se mukava fiilis, josta alkaa huomata kuinka golf alkaa taas koukuttamaan. Viikon päästä pelaan Aulangolla. Menisipä ensi viikko nopeasti, niin pääsisin taas kokeilemaan, minkälaista tunnepeliä siellä on tarjolla.

Tämän blogin lukijat ovat tervetulleita mukaan myös Facebookin Golf- Tunnepeli ryhmään.

Mielikuvaputtausta

Timo Suhonen on avannut golfkautta Irlannissa hakemalla uutta puttaus- moodia pelaamiseen. Tässä Timon tarina mielikuvaputtauksesta.

 Uskon olevani kohtuullisen hyvä puttaamaan omalle tasolleni. Olen aiheesta pitänyt kirjaa ja yleensä putteja kierroksella tulee 31-32. Näin on ollut jo vuosikaudet; ainakin 10 viimeistä vuotta. Peli takkuaa muualla kun ei kulje, mutta puttaus on aina ollut omasta mielestäni kohdillaan. Vähäiset putit johtuvat myös (osittain) siitä että griiniosumia tulee vähän ja chippi tuo pallon lähelle reikää. Yleensä...

Tekniikani on hyvin klassinen, luulisin: grippi ja hartiat muodostavat kolmion ja nenä on suoraan pallon päällä. Maila liikkuu kolmiota keinuttamalla. Muu osa minusta pysyy paikallaan.

Mentaaliharjoituksena olen vuosikausia putatessa pitänyt kaksivaiheista harjoitetta, jota olen sitten kentälläkin käyttänyt. Jos pallo on reilusti putterin mittaa kauempana, niin olen asettanut tavoitteeksi saada pallon puttaamalla korkeintaan mailan mitan päähän reiästä. Eli en ole edes tietoisesti tähdännyt palloa kuppiin vaan kupin ympäristöön. Jos pallo on noin putterin mitan päässä tai vähän kauempana, niin tavoittelen gripin kokoista ympyrää reikä keskipisteenä. Vasta viimeisen vajaan metrin päästä koitan oikeasti saada pallon kuppiin. Pallon kanssa harjoitelellessa 90% ajasta kuluu noiden 60-80 senttisten puttien kanssa. Vain muutama pitkä putti, jolla haetaan tuntumaa greenin nopeuteen.

Tämä on toiminut, ja aina välillä pitkäkin putti uppoaa. Uskon tietynlaisen vapautuneisuuden ja suorituspaineen poissaolon vaikuttavan asiaan: on OK, jos putti ei uppoa. Pystyn paremmin keskittymään itse puttiin kun ei ole itse aiheutettua painetta pallon saamisesta kuppiin. Suorituksesta tulee rennompi.

Viime syksynä luin kasan golfiin/puttaukseen liittyviä mentaaliharjoituksia ja kirjoja. Yhteisenä asiana kaikissa kirjoissa oli tarkan kohteen valinta: reikä ei riitä, vaan pitää valita, minkä ruohonlehden kohdalta haluaa pallon menevän reikään. Otin tämän ajatuksen mentaaliharjoituksiin mukaan. Aluksi kerran viikossa ja kevättalvella kolme kertaa viikossa. Maaliskuussa aloitettu golf-kausi sitten toi totuuden esille. Kolmella ensimmäisellä kierroksella putteja tarvittiin 36 kierrosta kohti. Siis enemmän kuin pitkän ajan keskiarvo. 

Tämä jäi vaivaamaan mieltä ja lopulta päätin neljännellä kierroksella palata takaisin vanhaan ajatusmalliin "sinne päin" puttaamisesta. Tuloksena oli 31 putin kierros. Ja fiilis siitä että putterin kanssa oli paljon hauskempaa ja rennompaa kun ei ollut suorituspaineita. Nyt sitten pitäisi miettiä että mitä jatkossa tehdä. Luultavasti pidän kiinni vanhasta ajatuksesta ja rennosta puttauksesta. 

Toinen asia jota mentaaliharjoittelin sydäntalven ajan oli pitkillä mailoilla ja varsinkin draiverilla lavan sulkeminen ajoissa ennen osumaa. Se on tahtonut jäädä enemmän ja vähemmän auki ja seurauksena on ollut enempi tai vähempi oikealle kaartunut pallo. Asia on nyt korjattu ja avaus löytyy väylältä yli kymmenen kertaa kierroksessa, Itse uskon että parin kuukauden mielikuvaharjoittelu auttoi saamaan lavan kiinni ajoissa ja lyönnit suoristumaan. 

Ja loppukevennys: itse olen huomannut kumman korrelaation tiin hajoamisen ja hyvän tuloksen välillä. Mitä enemmän tiitä menee poikki avauksissa, sitä paremman tuloksen pelaan. 

Oikealla oleva vanha putteri on bagissä vaikeiden paikkojen varamailana

Kauniit väylät ovat golfin suola - Campoamor 1. väylä 10.4.2013

Parhaat ystäväni golfkentällä

Näin ystävänpäivänä on hyvä pohtia, ketkä ovat oikeasti ystäviäni pelatessani golfia. Ensiksi minun pitää tietenkin olla itseni kanssa väleissä, kun lähden pelaamaan. Jos itselläni on pipo kirellä jo ennen peliä, niin aika suurella todennäköisyydellä kireys näkyy myös pelisuorituksessani. Siis ensiksi itseni kanssa välit kuntoon ja vasta sitten kentälle. Koska golf on sosiaalinen peli, on sillä paljon merkitystä peliini, minkälaiset ovat pelikavereideni fiilikset golfkierroksen aikana. Siis superkiitos niille pelikavereille, jotka osaavat huomioda kanssapelaajia pelin aikana. Yritän myös itse olla jatkossa parempi "sosiaaligolfaaja".

Toiseksi parhaita kavereitani ovat  pelivälineeni. Olen tässä viimeaikoina ajatellut, että olisi hienoa, jos saisin sellaisen tuntuman mailoihini, että ne olisivat kuin kehoni jatko-osia. Sujuisikohan peli silloin paremmin, jos pelivälineet eivät tuntusi tuollaisilta "irtokappaleilta" pelatessani. Toisaalta olen myös ajatellut, että haluaisin joskus kokeilla vasemmalta puolelta pelaamista. Sillä eihän tuo jatkuva oikealta vasemmalle pallonlyöminen voi tehdä pelkästään hyvää pikkuhiljaa ikääntyvälle kropalle. Täytyy lainata vasurimailoja ja kokeilla, miltä tuntuu lyödä palloa myös vasemmalta oikealle. Onko tästä puolenvaidosta kokemuksia tämän blogin lukijoilla?

Kolmanneksi parhaita kavereitani ovat golfpallot. Tietysti ideaalitilanne olisi, että olisi vain yksi pallo, jonka kanssa kulkisin pelin yhdessä alusta loppuun. Loppujen lopuksi on todella harvoin käynyt  niin, että pärjäisin yhdellä pallolla koko pelin. Oikeastaan päin vastoin. Minulla on aina melkoinen varasto varapalloja ja niitä tarvitaan lukuisia pelin aikana. Teimme ProJennin kanssa kynttiläharjoituksen keskittymisharjoituksena ja  keskustelimme siitä yhdessä. Teimme saman harjoituksen myös golfpallon kanssa, sillä sekä keskittyminen että golfpallon kohtaaminen ovat keskiössä onnistuneessa pelissä. Toivon, että näistä harjoituksista on hyötyä tämän blogin lukijoille. Itse ajattelin kehitellä pallonkohtaamisesta jonkinlaisen pelirutiiniin, jonka avulla  toivoisin saavani aikaan parempia pelisuorituksia.

Ostin oheisessa kuvassa olevan putterin "matkamuistoksi" Torreviejasta. Kuvassa on myös uusin ystäväni Ella Estrella (3 kk). Mitä samaa on pienen neidon ja golfpallon kohtaamisessa? Sanoisin, että molemissa on samaa se, että "katsekontaktia" ei pidä kadottaa koskaan. Se sama yhteys ja/tai vuoropuhelu niin pallon kuin ystävien kanssa kannattaa säilyttää aina. Nykyisin yhteydenpito on helppoa sosiaalisen median välityksellä. Mikään online-yhteisö ei kuitenkaan korvaa ihmisten välisiä nenäkkäin kohtaamisia niin golfkentällä kuin sen ulkopuolellakin. Pidetään parhaista ystävistämme huolta niin online kuin offlinekin.

Tapaan uusimman ystäväni Ellan seuraavan kerran kahden kuukauden päästä huhtikuussa. Pidän putteria mittana, kun seuraan Ellan kasvukäyrää lähivuosien aikana, :).

Pelikauden 2013 avaus Torreviejassa

Tämä viides pelikausi käynnistyi haastavissa peliolosuhteissa ProJennin viikkokisassa Rodalla Torreviejassa. En ole koskaan pelannut niin kovassa tuulessa aikaisemmin. Kysyin Jenniltä ennen peliä, että kehtaanko pelata vain 9-väylää. Sillä tiesin jo etukäteen, että kuntoni on taas hieman alimittainen neljän tunnin pelisuoritusta varten.

No sitten, kun pääsin taas pelaamaan, niin en tietenkään voinut jättää pelaamista ½-välissä kesken, kun kuitenkin oli niin paljon onnistumisen kokemuksia pelin alkupuoliskolla. Kiitokset kuuluvat erityisesti loistavalle peliseuralle eli Sirkalle ja Ritvalle, jotka johdattelivat taas palauttamaan mieleeni, mistä golfissa olikaan kyse. Golf on parhaimmillaan loistava liikuntamuoto mukavassa peliseurassa. Kauniit maisemat luonnon keskellä saavat sielun lepäämään. Pelikauden avaaminen hienossa auringonpaisteessa ja lämmössä on tietysti extrabonusta, joka saa mukavasti odottamaan golfkauden avautumista myös Suomessa.

Olemme taas päässet Jennin kanssa pohtimaan yhdessä, mistä golfissa onkaan  kyse tunnepelinä. Muutamat samat teemat tuntuvat taas toistuvan keskustelussamme: 1) pallon kohtaaminen ja sen kuljettaminen parhaana kaverina läpi pelin, 2) keskittyminen eli kaiken ulkopuolisen poissulkeminen oman pelisuorituksen aikana ja 3) rentoutuneen fiiliksen löytäminen, jossa antaa itsellensä luvan heittäytyä tilanteeseen ja nauttia pelaamisesta.

Tapasin tänään myös viehättävän suomalaisrouvan, jonka kanssa vaidoimme ajatuksia siitä kuinka tärkeää on löytää golfille sopiva paikka omassa elämässä. "So what", loppuelämän kannalta sillä ei ole mitään merkitystä millä tasoituslukemilla pelaa golfia. Pääasia on, että osaa nauttia pelistä ja sen tuomista mahdollisuuksista itselle. Samalla on hyvä muistuttaa itseään, että jokaisen elämässä on myös monia muita tärkeimpiäkin asioita kuin golf ja sen tuomat mahdollisuudet.

Mukavaa uuden golfkauden avausta kaikille tämän blogin lukijoille.

Golfin oppimisentaidot

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen tutkinut ja pohtinut aikuisten oppimiseen liittyviä asioita. Kuusi viimeistä vuotta olen työkseni johtanut ammatillista aikuiskoulutusta, jossa sekä aikuisoppijan aikaisempi osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan että jokaiselle aikuiselle oppijalle laaditaan henkilökohtaistettu opintosuunnitelma.

Olen viimeisen neljän vuoden aikana ollut myös aikuisopiskelija, kun olen opiskellut golfinpelaamista uutena harrastuksena. Tämä neljän vuoden oppimiskokemus päättyi siihen, että kirjoitin GOLF- Tunnepeli kirjan yhdessä ProJennin kanssa. Olen tuohon alla olevaan kuvioon kuvannut omaa kokemuksellista oppimistani golfaajaksi vuosien 2008 - 2012 välisenä aikana.

KUVIO 1. Golf-torjujan, epäilijän ja kokeilijan kautta golf-osaajaksi Luukka K. 2012.

Kun tein Green Cardin vuonna 2008, tunsin kurssin jälkeen itseni vain osaamattomaksi. Ajattelin, etten opi koskaan pelaamaan golfia, joka on teknikka- ja välinepeliä, vain täynnä erilaisia sääntöjä ja niiden tiukkapipoista noudattamista. Aluksi minusta tuli siis golf-torjuja. Voin tunnustaa, että silloin jopa pelkäsin golfia. Minusta tuntui, etten osaa lyödä palloa saati sitten käyttäytyä etiketin mukaan. Niinpä en pelannut yhtään kierrosta golfia Green Cardin suorittamisvuonna 2008.

Ensimmäisenä varsinaisena pelivuotena 2009 pelasin 10 kierrosta golfia. Tasoitus pysyi samassa 54 lähtölukemissa koko kesän kestäneen pelikauden. Tuota toista vuotta golfin parissa voi kutsua golf-epäilijän vuodeksi. Pelaamiseni oli pääsääntöisesti taistelua pallon perässä väylältä toiselle. Pallo ohjasi minua, enkä minä palloa. Se oli tuskaista peliä, mutta onnekseni siinä oli riittävästi myös onnistumisen kokemuksia, jotta jatkoin peliä myös seuraavana vuonna.

Toisena pelivuotena 2010 pelasin 14 kierrosta golfia ja tasoitus oli  kesän lopuksi 38. Tuota toista pelivuotta voi kutsua golf-kokeilijan pelikaudeksi. Omat pelitaitoni alkoivat pikkuhiljaa kehittymään ja kokeilijan minusta teki se, että etsin pelatessani rajojani: erilaisia tapoja lyödä ja jopa leikkiä pelaamiseni kanssa. Mikä joskus ärsytti kanssapelaajiani, sillä "eihän noilla taidoilla" kannata riskipelata, kun silloin ei saa hyvää tulosta. Tuon toisen pelivuoden aikana päätin, että minun tavoitteeni golfin pelaamisessa on 36-tasoitus. Se on minulle riittävä. 36-tasoituksella pääsen pelaamaan eri kentille.

Kolmantena pelivuotena 2011 oivalsin, että golf onkin ensisijaisesti tunnepeli ja niinpä 18:sta pelikierroksen jälkeen tasoitus laski alle 36. Koko vuoden aikana pelasin 40 kierrosta golfia. Tasoituksen laskeminen 38:sta alle 36:n oli kovan harjoittelun takana. En vähättele perusteknisten taitojen osaamista, mutta tunteet/tunnetilat ovat keskiössä golfin pelaamisen oppimisessa. Golf ei siinä mielessä poikkea minkään muunkaan taidon oppimisesta, sillä sekä tunteiden kautta saatavan palautteen että niitä sätelemällä me opimme itselle merkityksellisiä tai tärkeitä asioita elämässä.

Vuoden 2012 aikana pelasin 14 kierrosta golfia. Se voi olla jollekin vähän, mutta itselleni se on ollut riittävästi. Tämän pelikauden jälkeen minulle on vahvistunut, etten edes halua lähteä selvittämään omaa alinta mahdollista tasoitustani, sillä en tee sillä tiedolla mitään. Siihen on kaksi syytä. Ensiksikin en halua käyttää kaikkea vapaa-aikaani ja voimavarojani golfinpelaamiseen. Toisaalta se aika, mikä minulla on käytössä golfinpelaamiseen, haluan nauttia siitä täysin siemauksin. En halua, että minule rakas harrastus muuttuu suorittamiseksi, jossa hcp-tasoitukseni on ainut asia, josta osaan puhua ystävieni kanssa.  Siis tavoitteeni on jatkossa vain rimpuilla alle 36-tasoituksessa, jotta pääsen pelaamaan ihan mille kentälle haluan ihan omalla pelityylilläni.

Olen näiden neljän pelivuoden aikana miettinyt, olisiko minun golftaival 54:tä 36:een voinut olla helpompi. Vastaus on yksinkertaisesti, että tietysti se olisi voinut olla. Green Card-kurssin suorittamisella ei ollut mitään yhteyttä siihen, että miten meitä pelaajia olisi autettu, opastettu tai ohjattu pelaamaan oikeissa pelitilanteissa. Se oli rahastuskurssi, joka jätti aloittelijan oman onnensa nojaan.

Miksi golfissa ei ole otettu käyttöön esimerkiksi vertaismentorointia, jonka avulla aloittelijoilla olisi pehmeämpi lasku Green Cardin jälkeen pelaajaksi. Aloittelijagolfaaja voisi saada oman mentorin esimerkiksi seniorigolfaajasta, jolla olisi kokemusta ja aikaakin perehdyttää aloittelijaa golfin pelaamiseen. Siinä olisi molemmilla mahdollisuus oppia toisiltaan, kun jaetaan kokemuksia. Ihan niin kuin Jenni ja minä olemme tämä vuoden aikana oppineet toinen toisiltamme, kun olemme jakaneet omia kokemuksiamme golfinpelaamisesta. Mentorointia käytetään yleisesti koulutuksessa ja työelämässä. Miksei se sopisi myös golfiin vai onko sellaisia golfseuroja olemassa, joissa Green cardin suorittajat ja 54-37 välillä olevat torjujat, epäilijät ja kokeilijat suunnitelmallisesti autetaan turvallisesti  "golfin pelaamisen puolelle" golf-osaajiksi?